Viidettäkymmenettä kertaa Kaustisella esiintyvät veteraanit muistelevat lämmöllä ensimäistä festivaalia. Villisti tanssineet unkarilaiset ja väenpaljous olivat kunnassa suuri ihmetyksen aihe. Kotimaista kansantanssia kun hiihdeltiin vähän hitaammin. Tärkeä kansamusiikkifestivaali on selvinnyt tuulet ja tyvenet – lopulta konkurssin partaalta uudenlaiseen nousuun talkoohengellä.
Vanhojen pelimannien kanssa ensimmäisellä festivaalilla vuonna 1968 ajelivat hevoskieseillä myös Hector ja Cumulus-yhtye. Siellä soitti niin ikään harmonikkaansa kauhajokelainen Risto Ala-Ikkelä, aivan samoin kuin tänään.
– Pelimannihenki ja hyvät soittokaverit innostavat aina, kertoo reipas herrasmies.
– Ja ilahduttavaa on se, että nuoria soittajia on tänäkin vuonna mukana paljon. Se takaa jatkuvuuden, pohtii Ala-Ikkelä.
Rakkaudesta lajiin, vaikkei elättäisi
Yksi uuden polven muusikoista on 25-vuotias Maria Reikko. Hän soittaa yhtyeensä kanssa itse säveltämäänsä, "jalan alle pyrkivää" uutta folkia - rautaisella ammattitaidolla. Helsingissä asuvan säveltäjän rallin aiheeksi kelpaa vaikka unohtunut junalippu: "Pummilla Pasilaan".
Konservatoriosta valmistunut muusikko on valinnut tietoisesti kansanmusiikin sen ilmapiirin takia.
– Tunnen, että kansanmusiikki on vilpitöntä ja rehellistä. Ei yritetä olla mitään muuta kuin sitä, mitä oikeasti ollaan, sanoo Maria Reikko.
Hänellä on myös toinen, terveysalalta hankittu ammatti, koska muusikkous ei elätä – ei ainakaan vielä.
– Kansanmusiikki on turhan piilossa, sitä ei arvosteta tarpeeksi. Mutta minä uskon vahvasti, että tällainen luomumusiikki palaa vielä arvoonsa konemusiikin jälkeen.
Ensimmäinen festivaali heti menestys
Kaustislainen festivaaliveteraani Sinikka Järvelä on samoin ollut mukana jokaisella festivaalilla: lipunmyyjänä, talkoolaisena ja kuorossa.
– Ensimmäisestä festivaalista on jäänyt mieleen se valtava väenpaljous. Emme aavistaneet, miten suosittu juhla oli heti alusta. Ja ne unkarilaiset kansantanssijat: hienot asut ja vauhdikas tanssi vaakatasossa. Meillä mentiin purpuria vähän hitaammin, nauraa Järvelä.
Järvelä on huojentunut, että festivaali on nyt taloudellisesti tasapainossa.
– Ei tätä rahan takia tehdä, vaan siksi, että arvokas kulttuuriperintö siirtyisi eteenpäin.
2000-luvun alun kalliit ulkomaiset esiintyjät kirpaisivat, vaikka yleisö itkikin liikutuksesta Buffy Sainte-Marien Universal soldierin äärellä.
Pelimannihengen paluu pelasti
Lopulta festivaalia pyörittänyt Kansanmusiikkisäätiö kaatui ja uusi Pro Kaustinen-yhdistys aloitti puhtaalta pöydältä kuusi vuotta sitten. Kunta ei voinut päästää seudulle todella tärkeää festivaalia loppumaan.
Maailmanmusiikkitähtiä Kaustisella ei enää nähdä, mutta Pro Kaustinen-yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Lahti muistuttaa, että esiintyjiä on tänäkin vuonna 25 eri maasta. Halvemmallakin saa.
– Taloudenpito on nyt tarkkaa, jotta pysymme pinnalla ja festivaali jatkuu. Esiintyjät valitaan maksukyvyn mukaan, hän vakuuttaa.
Paljolti kyse on pelimanni- ja talkoohengestä. Suurin osa esiintyjistä tulee soppapalkalla ja suurta yleisö vetää muutama kotimainen iskelmätähti. Paula Koivuniemikin taipuu folkiksi, kun oikein sovittaa.
Ja lauantaina pääareenalla juhlitaan näyttävästi pohjalaisia kruunuhäitä, kun kolme paria menee julkisesti vihille. Silloin "on morsiammella kruunattu pää".