Virolainen kehonrakennussuuruus Marek Kalmus, 52, on kuollut tänään lauantaina. Suru-uutisesta kertovat Kalmusin perhe ja Postimees-lehti.
Kalmus oli menestynyt kehonrakentaja, WFF-liiton kolminkertainen maailmanmestari ja nelinkertainen Euroopan mestari. Hänellä oli aiemmin tänä vuonna todettu neljännen asteen maksasyöpä.
– Kun maksasyöpä todettiin kaksi kuukautta sitten Tarton yliopistollisessa sairaalassa, minulle sanottiin, että minun pitäisi olla jo kuollut, Kalmus kertoi elokuussa julkaistussa Postimeehen artikkelissa.
Kelmus sanoi viettäneensä 80 prosenttia ajastaan sängyssä.
Koronaviruksenkin kolmesti viime vuosina verottaman entisen lihaskimpun paino oli pudonnut muutamassa vuodessa 27 kiloa.
– Hän oli vahva, taisteli rohkeasti ja uskoi viimeiseen hetkeen asti selviytyvänsä kaikesta voittajana, Kalmusin perhe kuvaili kirjoittaessaan hänen kuolemastaan.
– Älä koskaan anna periksi, älä koskaan luovuta – Marek eli elämänsä tämän ajatuksen mukaan. Hän suosittelisi sitä kaikille nytkin.
Kalmus toimi viimeisinä vuosinaan ravitsemusterapeuttina ja valmentajana.