Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kritisoi lauantain väkivaltaisia mielenosoituksia ja syytti niistä äärivasemmistoa, kirjoitti muun muassa CNN.
Hän kuitenkin asemoi itsensä niiden yhdysvaltalaisten puolelle, jotka peräänkuuluttavat oikeudenmukaisuutta George Floydin kuoleman jälkeen. Trump puhui medialle Floridassa, jossa SpaceX-yhtiön avaruusraketti laukaistiin lauantaina.
Trumpin mukaan tämänhetkisillä tapahtumilla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden ja rauhan kanssa. Hänestä "rettelöitsijät, ryöstäjät ja anarkistit" eivät kunnioita Floydin muistoa.
Aiemmin presidentti vähätteli Twitterissä mielenosoittajia. Hän myös väitti ilman todisteita, että mielenosoittajat olisivat ammattimaisesti järjestäytyneitä, kirjoittaa Guardian.
Trump tviittasi, että mielenosoittajat olivat olleet aiemmin Valkoisella talolla vain aiheuttamassa harmia ja että salainen palvelu hoiti tilanteen helposti. Samalla hän kysyi lauantaina, olisiko tuleva yö maga-yö Valkoisella talolla. Maga-termillä hän viittasi iskulauseeseensa Make America Great Again. Tviitit nähtiin Guardianin mukaan kehotuksena vastamielenosoituksiin.
Yhdysvaltain mielenosoitukset riistäytymässä käsistä: Poliisiauto kaasutti päin väkijoukkoa – hurja tilanne tallentui videolle
Biden ymmärsi protestit, mutta ei väkivaltaa
Yhdysvalloissa demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Joe Biden on ottanut kantaa mustan miehen pidätyskuolemista alkaneisiin laajoihin levottomuuksiin.
– Mielenilmaukset tällaisen julmuuden jälkeen ovat välttämättömiä ja oikeutettuja. Tämä on amerikkalainen tapa vastata asiaan. Sen sijaan tuhopoltot ja järjetön hävitys eivät sitä ole. Väkivalta, joka vaarantaa muiden elämän ei ole. Väkivalta joka ajaa tuhoon liikeyrityksiä, jotka palvelevat yhteisöjä ei ole, Bidenin lausunnossa sanottiin.
– Viime päivät ovat osoittaneet, että olemme kansakunta, joka ei siedä epäoikeudenmukaisuutta. Jokainen ihminen, joka välittää, voi ymmärtää sen trauman, jonka kohteeksi tämän maan värilliset joutuvat. Se ulottuu päivittäisistä nöyryytyksistä aina äärimmäiseen väkivaltaan saakka, kuten George Floydin tappaminen osoittaa, lausunto jatkui.