Useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa kansalliskaartin on määrä liittyä rauhoittamaan protesteja, kertoo muun muassa Washington Post.
Ympäri Yhdysvaltoja on osoitettu mieltä afroamerikkalaisten kohtaamaa väkivaltaa vastaan. Mielenosoitukset saivat alkunsa, kun musta mies kuoli aiemmin tällä viikolla pidätystilanteen jälkeen Minnesotan Minneapolisissa.
Kansalliskaarti on jo toiminut Minnesotassa. Nyt ainakin Georgia, Kentucky, Wisconsin, Colorado, Texas, Utah, Ohio sekä pääkaupunki Washingtonin alue ovat pyytäneet kaartilaisia apuun.
Ainakin 25 kaupunkiin on määrätty ulkonaliikkumiskielto lauantai-illasta sunnuntaiaamuun paikallista aikaa. Kielto on otettu käyttöön esimerkiksi Los Angelesissa, Atlantassa ja Philadelphiassa. Chicagossa kielto on määrätty jatkuvaksi toistaiseksi myös tulevina öinä, kertoo uutiskanava CNN.
Minneapolisissa protestoijat ovat pysyneet kaduilla ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta. Guardian kertoi aamuyöllä Suomen aikaa protestiin osallistuvien käyttäytyvän rauhallisesti ja poliisin varustautuneen mellakkaan.
Los Angelesissa poliisi on käyttänyt kumiluoteja mielenosoittajia vastaan. Virkavalta ja protestoijat ovat ottaneet yhteen myös Chicagossa ja New Yorkissa.
Mielenosoitukset saivat alkunsa, kun George Floyd, 46, kuoli maanantaina. Valkoinen poliisi painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuutin ajan, vaikka Floyd valitti kipua ja anoi armoa.
Floydin kuoleman aiheuttanut poliisi ja kolme hänen seurassaan ollutta poliisia ovat jo saaneet potkut. Floydia niskasta painanut poliisi on tämän lisäksi saanut syytteet muun muassa kuolemantuottamuksesta. Hänet on pidätetty.
Lue myös: Poliisi kuoli protestien yhteydessä sattuneessa ampumisessa Kaliforniassa
Kehottiko Trump vastamielenosoituksiin?
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kritisoi lauantain väkivaltaisia mielenosoituksia ja syytti niistä äärivasemmistoa, kirjoittaa muun muassa CNN.
Hän kuitenkin asemoi itsensä niiden yhdysvaltalaisten puolelle, jotka peräänkuuluttavat oikeudenmukaisuutta Floydin kuoleman jälkeen.
Trump puhui medialle Floridassa, jossa SpaceX-yhtiön avaruusraketti laukaistiin lauantaina.Trumpin mukaan tämänhetkisillä tapahtumilla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden ja rauhan kanssa.
Hänestä "rettelöitsijät, ryöstäjät ja anarkistit" eivät kunnioita Floydin muistoa.
Aiemmin presidentti vähätteli Twitterissä mielenosoittajia. Hän myös väitti ilman todisteita, että mielenosoittajat olisivat ammattimaisesti järjestäytyneitä, kirjoittaa Guardian.Trump tviittasi, että mielenosoittajat olivat olleet aiemmin Valkoisella talolla vain aiheuttamassa harmia ja että salainen palvelu hoiti tilanteen helposti.
Samalla hän kysyi lauantaina, olisiko tuleva yö maga-yö Valkoisella talolla. Maga-termillä hän viittasi iskulauseeseensa Make America Great Again. Tviitit nähtiin Guardianin mukaan kehotuksena vastamielenosoituksiin.
Eri reaktiot eri mielenosoittajiin
Perjantaina presidentin tviitti Minneapolisin tapahtumista päätyi Twitterin syyniin.
– Kun ryöstely alkaa, alkaa myös ampuminen. Kiitos! Trump kirjoitti käydessään tviitissään läpi, miten viranomaiset vastaavat kriisiin.
Twitterin mukaan presidentin Minneapolisin mellakoita koskeva kirjoitus, jossa puhutaan mellakoitsijoiden ampumisesta, rikkoo Twitterin väkivallan ihannointia koskevia sääntöjä.
Tviitti herätti keskustelua laajalti Yhdysvalloissa, sillä siinä oli viittauksia mustien kansalaisoikeusliikkeen kohtamaan väkivaltaan 1960-luvulla.
Kun mustien oikeudet ovat nousseet esiin Yhdysvalloissa, Trump on virkakautensa aikana vältellyt ottamasta suoraan kantaa, kirjoittaa New York Times. Lehden mukaan hän ei kuitenkaan ole esimerkiksi tuominnut valkoisen ylivallan kannattajia yhtä voimakkaasti kuin esimerkiksi Minneapolisin mielenosoittajia.
Kun valkoista ylivaltaa kannattava mies ajoi vuonna 2017 äärioikeistoa vastustavaan väkijoukkoon Virginian Charlottesvillessä, Trump tuomitsi teon. Iskussa kuoli ihmisoikeusaktivisti.Trump kuitenkin sanoi toimittajille, että kummallakin puolella on hyviä ihmisiä, viitaten äärioikeistolaisiin ja heitä vastustaneisiin mielenosoittajiin.