Musiikista löytyi turvallinen paikka sijaisperheessä ja lastenkodeissa kasvaneelle Pialle.
Keittiöelämää-ohjelmassa tavataan kahdeksan erilaista suomalaista perhettä, jotka päästävät katsojat kurkistamaan kokkailutottumuksiinsa ja ruokapöytäkeskusteluihinsa.
Suhosten perheen äiti Pia on vuosien ajan tehnyt töitä karaoke-emäntänä ja esimerkiksi tietovisajuontajana.
19 vuotta karaoke-emäntänä toiminut Pia suhtautuu lämmöllä musiikkiin. Hän on soittanut muutamassa bändissä, laulaa kuorossa ja käy musiikkiopistolla laulutunneilla. Nainen toteaa, ettei koskaan anna kenenkään etuilla karaokejonossa, koska ikinä ei voi tietää millaisia kokemuksia ihmisellä on ja mitä laulettava kappale hänelle todella tarkoittaa.
– Itselläni on sellainen tausta, että minut on huostaanotettu lapsena. Asuin lastenkodeissa ja sijaisperheessä. Kun olin erkaantunut sijaisperheestänikin, eksyin laulubaariin ja sitten laulusta tuli minulle turva, Pia kertoo.
Hän kertoo tulleensa huostaanotetuksi viisivuotiaana.
– Itselleni ei ole täysin selvää, miksi näin tapahtui. Siitä on monenlaisia eri näkemyksiä, hän kertoo.
Sijaisperheessä hän eli aina kuusitoistavuotiaaksi saakka. Lukiossa hän muutti koulun asuntolaan. Täysi-ikäistymisen kynnyksellä hän ei enää juuri jaksanut pyörähtää tervehtimässä sijaisperhettään.
– Nykyisin kyllä pyrin tapaamaan heitä. Yritän ajatella, että jokainen tekee parhaansa niillä tiedoilla, mitä heillä sillä hetkellä on. Välit ovat nyt myös kunnossa äitini kanssa. Jokaisella on joskus vaikeaa, enkä syytä häntä mistään. Minulla on nyt hyvä elämä.
Nyt Pialla on neljä lasta ja aviomies Pauli. Lapset harrastava kaikki musiikkia.
– Muutama viikko sitten olin ihan kelmien kuningatar ja salakuljetin meille pianon. Mieheni ei olisi halunnut meille pianoa, kun tavaraa on niin paljon muutenkin. Lapset haluavat opetella soittamaan pianoa, joten päätin hankkia sen. Olen itsekin yrittänyt soitella sitä aina ohikulkiessani.
Myös äiti käy musiikkiopiston laulutunneilla, vaikka ne ovatkin ylimääräinen menoerä ja kiristävät perheen valmiiksi tiukkaa aikataulua.
– Haluan tehdä tämän itselleni.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.