Kela tarkasti tänä syksynä opintojen edistymistä 265 000 opiskelijan osalta.
Tarkastuksen perusteella Kela tiedottaa lakkauttavansa opintotuen 3 000 opiskelijalta. Heistä noin kaksituhatta on korkeakouluopiskelijoita ja noin tuhat on toisen asteen opiskelijoita.
Opintotuki joudutaan lakkauttamaan yhdelta prosentilta niistä opiskelijoista, joilta edistyminen tarkistettiin tänä syksynä.
– Opintotuki lakkautetaan niiltä opiskelijoilta, joille ei ole kertynyt riittävästi opintosuorituksia ja jotka eivät ole esittäneet Kelalle hyväksyttävää syytä opintojensa hidastumiselle. Hyväksyttävä syy voi olla esimerkiksi sairaus tai muu vaikea elämäntilanne, Kelan tiedotteessa kerrotaan.
Tämän syksyn tarkistuksen perusteella Kela kertoo lähettäneensä selvityspyynnön hieman yli 20 000 opiskelijalle. Osa opiskelijoista ei vastannut selvityspyyntöön.
Jos opintotuki lakkautetaan siksi, että opiskelija unohti vastata selvityspyyntöön, hän voi pyytää lakkautuspäätöksen oikaisua.
Kela seuraa opiskelijoiden opintojen edistymistä vuosittain. Seurannassa tarkastellaan, täyttyvätkö opintotuen saamisen edellytykset eli suorittavatko opiskelijat riittävästi opintoja lukuvuoden aikana.