Kela-taksien kyytiongelmat ovat lähes ohi – ruuhkia purettu lisäämällä välittäjien määrää

9:17img
Julkaistu 09.07.2018 18:26

MTV UUTISET – STT

Kelan kilpailuttamien taksipalveluiden ongelmat ovat ratkeamassa.

Kelan pääsuunnittelija Anne Giss kertoo, että taksien tilauspuheluiden jonotusajat ja puheluiden läpipääseminen ovat parantuneet ongelma-alueilla. Kelaan ei ole myöskään tullut tietoa, että viikonloppuna olisi tapahtunut epäonnistuneita matkoja.

Kela kertoi viime viikolla, että taksien tilausvälityskeskuksissa oli ruuhkaa Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

Giss kertoo, että ruuhkia on purettu esimerkiksi lisäämällä välittäjien määrää.

Kela kilpailutti taksipalvelunsa, ja kilpailutuksen voittaneet palveluntuottajat alkoivat hoitaa Kelan taksikyytejä tämän kuun alussa. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa