Kempeleessä ei toistaiseksi turvapaikanhakijoita

pakolaiskriisi
Siirtolaispoika Belgradissa viime kuussa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 05.09.2015 11:44

MTV UUTISET - stt

Kempeleessä ei toistaiseksi ole yhtään turvapaikanhakijaa, kertoo kunnanjohtaja Tuomas Lohi.

Pääministeri Juha Sipilä kertoo avaavansa kotinsa turvapaikanhakijoille ensi vuoden alusta.

Oulun seudulla on kartoitettu tiloja vastaanottokeskuksille, mutta Lohen mukaan Kempeleestä ei ainakaan kunnan omistuksesta ole löytynyt tähän tarkoitukseen sopivia tiloja.

Lohen tiedossa ei ole, että kunnassa olisi muidenkaan omistuksessa vastaanottokeskukselle soveltuvia tiloja.

Lohi kertoo saaneensa eilen tiedon Sipilän suunnitelmista antaa talonsa Kempeleestä turvapaikanhakijoiden käyttöön. Lohi sanoo pitävänsä tätä hyvin arvostettavana tekona.  

  

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset