Kenian pääsiäisseremonioissa muistetaan yliopistoiskun uhreja

Kenia yliopisto isku sureva selviytyjä
Keniassa alkaa tänään suruaika yliopistoiskun vuoksi. Vasemmalla oleva nuori nainen selvisi hengissä terrori-iskusta Garissan yliopistoon Keniassa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 05.04.2015 06:48(Päivitetty 05.04.2015 10:01)

MTV UUTISET - AFP - STT

Keniassa pääsiäissunnuntain seremoniat omistetaan Garissan yliopistoiskun uhreille.

Al-Shabaab-terrorijärjestö sanoo surmanneensa yliopistoiskussa tarkoituksella muita kuin muslimeja.  

Presidentti Uhuru Kenyattan julistama suruaika alkaa tänään, ja lippuja pidetään puolessa tangossa kolmen päivän ajan.

Uhrien ruumiita on hyökkäyksen jälkeen kuljetettu pääkaupunkiin Nairobiin. Toistaiseksi omaiset ovat tunnistaneet heistä 54, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC Kenian Punaista Ristiä lainaten.

Stadionille Nairobiin on myös perustettu katastrofikeskus, jossa monet hengissä selvinneet ovat tavanneet omaisiaan.  

Sekä kristityt että muslimit ovat tuominneet islamistisen al-Shabaabin hyökkäyksen. Tuomitsijoiden joukossa on sunnimuslimien arvostetumpiin lukeutuva opinahjo Al-Azharin yliopisto Kairossa.

Al-Shabaab-järjestön torstaina tekemässä iskussa kuoli lähes 150 ihmistä, joista valtaosa oli kristittyjä opiskelijoita. Järjestö on sanonut surmanneensa tarkoituksella muita kuin muslimeja.   

Yliopistohyökkäys oli maan pahin terrori-isku sitten vuoden 1998, jolloin terroristiverkosto al-Qaidan pommi-iskussa Yhdysvaltain Nairobin-suurlähetystöön kuoli 213 ihmistä.  

uskonto Kenia yliopisto isku

Kenialaiset ovat saaneet tukea terrorismin vastaisiin toimiin myös Intiasta, jossa rauhanomaiset mielenosoittajat sytyttivät kynttilöitä. Kyltissä lukee "Terroristeillä ei ole uskontoa".

mielenosoitus Kenia yliopisto isku

Kyltissä lukee "Olemme rukouksin kanssanne".

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat