Keravan kaupungin tilaaman sisäisen tarkastuksen mukaan niin sanotut keppijumppakaupat olisi pitänyt kilpailuttaa. Tarkastuksen mukaan kaupungilla on myös puutteita sisäisessä valvonnassa.
Keravan kaupungilla on ollut puutteita hankintaohjeiden ja hankitalain noudattamisessa sekä hankintapäätöksien tekemisessä liittyen vuonna 2023 tehtyihin keppijumppahankkeeseen, katsoo Keravan kaupungin tilaama sisäinen selvitys.
Selvitys on siis samoilla linjoilla kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto helmikuun puolessavälissä.
– Tarkastuksessa ei saatu selkeitä perusteluita keppijumppahankinnan pilkkomiseen kahdeksi hankinnaksi, vaan kyseessä on yksi hankintakokonaisuus, joka olisi pitänyt kilpailuttaa.
Keravan kaupunki tilasi kaupungin kouluihin jumppakeppejä, niihin liittyviä pusseja ja hyvinvointipaketin. Hankintojen yhteisarvo oli yli 108 000 euroa. Hankintalain kansallinen kynnysarvo on 60 000 euroa.
Lue myös: Poliisi aloitti esitutkinnan Keravan niin sanotuista keppikaupoista
Tästä on kyse
Keravan kaupunki ilmoitti joulukuussa 2023 aloittavansa sisäisen tarkastuksen keppijumppaan ja lakipalveluostoihin liittyvistä hankinnoista. Kemppijumppahankinnat nousivat otsikoihin marraskuun lopussa.
Sisäisen tarkastuksen suoritti BDO Oy, joka on julkishallinnon talouteen ja hallinnon palveluihin erikoistunut tilintarkastustoimisto.
KKV antoi Keravan kaupungille huomautuksen helmikuun puolessavälissä. Itä-Uudenmaan poliisi kertoi maaliskuun alussa aloittavansa esitutkinnan Keravan keppikaupoista.
Hankinnat tehnyt Keravan kaupungin kasvatuksen ja opetuksen toimialajohtaja Tiina Larsson siirtyi maaliskuussa kaupungin tiedonhallinnan johtajaksi keppijumpasta syntyneen "mediakohun" takia.
Lue myös:Keravalle huomautus keppijumpan kilpailuttamatta jättämisestä
Myös lakipalveluita tutkittiin
Sisäisen tarkastuksen tehnyt BDO kehottaa Keravan kaupunkia kilpailuttamaan jumppakeppi- ja hyvinvointipalveluhankinnat yhtenä kokonaisuutena. Kaupungin tulisi myös laatia menettelyt, joilla varmistetaan että kaikissa hankintaprosesseja noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja noudattaa hankintaprosesseissa kaupungin ohjeita.
Samassa raportissa tarkasteltiin myös kaupungin lakipalveluhankintoja, joita kaupunki oli tehnyt samalta toimittajalta tarkastusjakson ajan ilman kilpailuttamista ja pääosin ilman tarjous- ja hankintapyyntöä.
Juridisten palveluiden hankinta ei ole kuitenkaan tarkastuksen mukaan yksittäisten tapausten osalta ylittänyt hankintalain hankintarajaa. BDO kuitenkin suosittelee Keravan kaupunkia harkitsemaan lakipalveluiden kilpailuttamista, vaikka ne eivät ylittäisi hankintarajaa.
Kaupunginjohtaja pyytää anteeksi
Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu pyytää tiedotteessa anteeksi.
– Pyydän koko kaupungin johdon puolesta anteeksi sitä, että meillä on ollut puutteita sisäisessä valvonnassa ja hankintaohjeiden noudattamisessa sekä myös sitä, että olemme epäonnistuneet viestinnässä. Tulen huolehtimaan siitä, että kaikkia kehittämistoimenpiteitä ryhdytään viemään käytäntöön välittömästi, Rontu sanoo tiedotteessa.
Sisäinen tarkastusraportti käytiin läpi myös kaupunginhallituksessa maanantaina, ja kaupunginhallitus hyväksyi tarkastusraportin toimenpidesuunnitelman. Toimenpiteissä ei mainita virkamiesoikeudellisia seuraamuksia.
– Kävimme tarkastusraporttien perusteella kriittisen, mutta samalla rakentavan keskustelun tarvittavista kehittämistoimista. Kaupunginhallitus pitää kaupungin johdon esittämiä kehittämistoimenpiteitä riittävinä. Olemme myös itse laatineet lausunnon kaupunginhallituksen toimenpiteistä avoimuuden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Näillä toimilla kehitämme yhdessä kaupunkia oikeaan suuntaan, kaupunginhallituksen kokousta johtanut varapuheenjohtaja Iiro Silvander (ps) sanoo kaupungin tiedotteessa.
Lisätty juttuun 26.3. kello 17.30, että kaupunginhallituksen hyväksymään toimenpideohjelmaan ei sisälly virkamiesoikeudellisia seuraamuksia.