Kerrostalo evakuoitiin räjähteen takia Malmössä – jo toinen kerta alle viikossa

uutiskuvitus mtv logo kuvituskuva
Julkaistu 24.06.2015 20:36

MTV UUTISET – STT

Ruotsin Malmössä löydettiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä räjähde asuintalon autotallista. SVT:n mukaan kyseessä oli käsikranaatti, joka oli kiinnitetty autoon. Samaisen kerrostalon lähettyviltä löydettiin lauantaina kaksi käsikranaattia. Ne löytyivät vain muutaman metrin etäisyydeltä talosta.

Talon asukkaat evakuoitiin molemmilla kerroilla ja poliisin pommiryhmä kutsuttiin paikalle. Poliisin mukaan on hyvin todennäköistä, että tapaukset liittyvät toisiinsa. Tapahtunutta tutkitaan murhan yrityksenä.

Poliisi sai hälytyksen räjähteestä puolenyön jälkeen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Expressen-lehden tietojen mukaan poliisi epäili, että ensimmäinen isku oli suunnattu yhden läheisen talon vuokralaista vastaan.

Suomessa viimeisimmästä hyökkäyksestä uutisoi ensimmäisenä Yle.   

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat