Kerttu Niskanen nousi mykistävällä tavalla olympiapronssille!

68073602
Kerttu Niskanen saavutti upean kilpailun jälkeen olympiapronssia.Lehtikuva
Julkaistu 20.02.2022 06:42
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Kerttu Niskanen hiihti pronssia huiman trillerin jälkeen Pekingin olympialaisten 30 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa.

Niskanen oli vielä muutama kilometri ennen maalia vajaan puolen minuutin päässä pronssissa kiinni olleesta Ruotsin Ebba Anderssonista. Suomalaisella oli kuitenkin voimia ja hän takoi rajussa tuulen tuiverruksessa eroa vimmatusti kiinni.

Niskanen ohitti Anderssonin viimeisellä kilometrillä. Venäläinen Tatjana Sorina iski vielä Niskasen kantaan kamppailemaan pronssista, mutta suomalainen oli vahva loppusuoralla ja piti upeasti kolmossijansa. Niskanen oli aiemmin sivakoinut Pekingissä 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa hopeaa, ja kaikkiaan hänellä on urallaan neljä olympiamitalia.

Ruotsin Jonna Sundling nousi lopussa Sorinan ohi neljänneksi. Andersson taipui kahdeksanneksi.

Kilpailun voitti suvereenisti kisojen kolmannen kultansa saavuttanut Norjan Therese Johaug ja Yhdysvaltain Jessie Diggins oli selkeä kakkonen.

Sauvarikon matkan varrella kokenut Krista Pärmäkoski oli kymmenes. Anne Kyllönen hiihti 20:nneksi ja Johanna Matintalo 23:nneksi.

Kilpailu oli viimeinen Pekingin olympialaisten maastohiihtokisa.

1:40img

Tästä pääset tunnelmoimaan Suomen kaikilla edellisten talviolympialaisten mitaleilla.

Tuoreimmat aiheesta

Peking 2022