Kerttu Niskanen putosi tänään kolme sijaa kahdeksanneksi, mutta säilytti Tour de Skillä asemat, joita Jari Isometsä pitää erinomaisina. MTV Urheilun hiihtoasiantuntija sen sijaan sanoo, että kiertueen kärkinaista Jessie Digginsiä ei voi pitää taktisena nerona.
Eilisen 10 kilometrin perinteisen kisan voittanut Niskanen lähti tänään Tourin kolmanteen osakilpailuun, 20 kilometrin vapaan takaa-ajoon Italian Toblachissa, viidentenä. Hän oli nitkahdella viime kilometreillä useiden naisten letkasta, mutta sai sinniteltyä mukana ja ylitti maaliviivan kahdeksantena, 52,6 sekuntia yhdysvaltalaisen voittajan Digginsin jälkeen.
Krista Pärmäkoski putosi letkasta viime kilometreillä mutta säilytti Tourilla kymmenennen sijansa. Hän oli maalissa minuutin ja 18 sekuntia Digginsin jälkeen.
– Suomalaisista näki, että taistelu oli päällä. Tiukilla oltiin koko ajan. Olisivatko Pärmäkosken ja Niskasen yhteenlasketut vetokilometrit olleet yksi. Peesit maksimoitiin, Isometsä sanoo.
Isometsä kehuu peesien hyödyntämistä fiksuksi arvioidessaan. ettei Niskasellakaan olisi välttämättä ollut iskeä vahvaa omaa vetoa hänelle ailahtelevammalla vapaalla hiihtotavalla.
"Paljon lähempänä kärkeä kuin ajattelin"
Kisa meni suomalaisittain Isometsän papereissa paremmin kuin oli odotettavissa.
– Kerttu on Tourin kokonaiskisassa erinomaisissa asemissa. Hän on paljon lähempänä kärkeä kuin ajattelin, että hän olisi ollut, kun tähän päivään lähdettiin.
– Toisaalta takaa tuli porukkaa, Frida Karlssonia ja tämäntyyppisiä hiihtäjiä takaisin peliin mukaan.
Erot sijoilla 2–9 ovat todella pienet: Saksan Victoria Carl sijoittui toiseksi 46,5 sekuntia Digginsistä ja Ruotsin Emma Ribom on yhdeksäntenä vain yhdeksän sekunnin päässä Carlista.
Eikä kovin kaukana ole Pärmäkoskikaan, reilut puoli minuuttia Carlista.
– Kristan kunto on selkeästi löytymässä ja se on paljon parempi kuin se on ollut alkuvuodesta, mutta ei se vieläkään ole niin sanotusti vanhaa Kristaa. Hän nitkahti loppuun melkoisesti, letkastaan tuollaiset puoli minuuttia viimeisille neljälle–kolmelle kilometrille.
– Sitä taustaa vasten ei ole niin kauhean todennäköistä, että hän olisi palkintopallitaistelussa kokonaiskisaa ajatellen, mutta toisaalta kilpahiihdossa tapahtuu nykyään aika paljon heittelyitä. Kerttu näyttää kuitenkin vahvemmalta.
"Ainakin puoli minuuttia meni"
Isometsä miettii, että Diggins olisi voinut repiä suurempaakin eroa takaa-ajajiin. Hän lähti takaa-ajoon seitsemän sekunnin etumatkalla Carliin ja sai 40 sekuntia lisää kaulaa, mutta Isometsä parahtaa, että Digginsiä ei voi kutsua taktiseksi neroksi.
– Minkä takia alku piti hiihtää noin älyttömän lujaa, kun hän joutui kuitenkin yksin hiihtämään? Hän selkeästi hiipui loppuun.
Isometsä tuumii perään, että Digginsin tapana on hiihtää täyttä.
– Uskon, että ainakin Digginsillä meni ainakin puoli minuuttia liian kovaan alkuvauhtiin. Hän joutui kuitenkin koko ajan yksin vetämään eikä saanut yhtään huilia alamäkiosuuksillakaan.
– Diggins voi toki itse olla eri mieltä. Tämä on vain sohvalta huudeltua, Isometsä naurahtaa.
Isometsä summaa, että Kansainvälisellä hiihtoliitolla FIS:llä oli varmasti ajatuksenakin, että Tourin kolmas kilpailupäivä olisi joukkoja kasaava.
– Tämänsorttisessa kilpailussa porukoissa hyötyy ihan älyttömästi varsinkin pitkillä alamäkiosuuksilla. Olisihan se ikävää, jos nyt olisi hiihdetty vaikka kaksikymppiä väliaikalähdöllä ja tilanteet olisivat revenneet. Tällä kilpailumuodolla saatiin porukat lähemmäksi toisiaan. Se näytti onnistuvan siinä mielessä.
Toblach, naisten 20 kilometrin vapaan takaa-ajon lopputulokset:
1. Jessie Diggins, Yhdysvallat 58.18,7
2. Victoria Carl, Saksa +46,5
3. Linn Svahn, Ruotsi +48,2
4. Jonna Sundling, Ruotsi +48,2
5. Astrid Öyre Slind, Norja +49,6
6. Heidi Weng, Norja +51,7
7. Frida Karlsson, Ruotsi +52,5
8. Kerttu Niskanen, Suomi +52,6
9. Emma Ribom, Ruotsi +55,7
10. Krista Pärmäkoski +1.18,0
25. Jasmi Joensuu, Suomi +4.17,1
31. Anne Kyllönen, Suomi +5.30,1
48. Vilma Ryytty, Suomi +8.09,7