Siinä missä eilen suomalaiset kiittelivät Tour de Skillä kilvan suksiaan, tänään sinivalkomiehillä oli toinen nuotti. MTV Urheilun Jari Isometsä puntaroi asiaa.
Eilisen 10 kilometrin perinteisen väliaikalähdön yllätysvoittaja Perttu Hyvärinen lähti uudenvuodenpäivän 20 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajoon Italian Toblachissa neljänneltä sijalta, 38 sekuntia kärjestä. Seuraavana, viidentenä, starttasi Lauri Vuorinen.
Hyvärinen ja Vuorinen putosivat kuitenkin rajusti ja tulivat maaliin lopulta yli kolme minuuttia norjalaisvoittaja Harald Östberg Amundsenin jälkeen sijoilla 31 ja 32. Remi Lindholm nousi parhaaksi suomalaiseksi kammettuaan 35. lähtösijalta 27:nneksi (+2.41,9).
Lindholm antoi kisan jälkeen Viaplaylla suksikritiikkiä, ja kun häneltä kysyttiin, hirttikö kiinni ylä- vai alamäkiin, Lindholmin vastasi, että molempiin. Hyvärinen puolestaan heitti kepeästi, että "oli aika vaikeaa päästä mäen päältä alas".
– Hyvä pito oli tänään, Hyvärinen tokaisi ja tuumi jääneensä laskuosuuksilla rutkasti.
Alkaa kertaantua
Jari Isometsä ruotii, että oli sinänsä odotettua, että Hyvärisen ja Vuorisen eilisen jälkeiset sijat eivät tulisi vapaan 20 kilometrillä säilymään, mutta "sijoitusten noin dramaattista tippumista ei olisi voinut ennakkoon ennustaa".
Isometsä huomioi, että ensimmäisillä kierroksilla Hyvärisen ja Vuorisen ollessa vielä suuressa letkassa mukana he pysyivät nippa nappa peesissä.
– Peesissä pitäisi kuitenkin takaa tulla reilusti päälle, joutua vähän jarruttelemaankin, Isometsä alleviivaa.
– Se, että pysyt vain mukana peesissä etkä tule päälle, kertoo, että suksi ei ole yhtä liukas kuin edellä menevillä. Sitä ei pysty sanomaan, onko ero sekunti vai viisi sekuntia per lasku, mutta näki, että ihan huippusuksea ei suomalaisilla ole tänään.
Sitä, oliko suomalaisten väline tänään "luokaton vai vähän huono", on toisin sanoen vaikea arvioida. Suomalaisia ei enää kisan loppupuolella juuri kuvissakaan näkynyt.
– Tietysti jos on vähän raskas suksi, loppumatkasta alkaa tuntua. Väsyy ylämäkiin eikä jaksa enää työntää alamäkiin. Se alkaa kertaantua, jolloin rupeaa jäämään enemmän.
1–1?
Tourin kuluessa nähdään välinepuolellakin päivittäisiä vaihteluja. Isometsä muotoilee, että eilen Suomella oli "ylivoimasuksi" ja Suomi oli sillä osastolla "ylivoimaisesti paras".
– Ei voi olettaa, että saadaan joka päivä suksesta minuutti hyvää.
Isometsä pohtii, hyötyikö Suomi eilen yhtä paljon kuin tänään hävisi.
– On vaikea sanoa, onko tilanne 1–1. Äkkiä voisi laskea, että eilen saatiin hyötyä lähemmäs minuutti ja tänään tuli saman verran takkiin.
Amundsen loisti
Siinä missä suomalaismiehet ovat Tourilla nyt vaikeissa asemissa, päivän norjalaisvoittaja Amundsen petasi itselleen hyvää.
Amundsen lähti matkaan toisena, neljä sekuntia maanmiehensä Erik Valnesin jälkeen. Valnes pysyi kyydissä 15 kilometriä, kunnes putosi. Hän tuli maaliin toisena, 32,9 sekuntia Amundsenista jääneenä.
– Amundsenilta nähtiin huikea hiihto. Hän pystyi hiihtämään 20 kilometriä lähestulkoon yksin. Valnes veti ehkä kilometrin tai kaksi välissä.
– Kymmenen hengen porukka, jossa oli parhaimmillaan enemmänkin hiihtäjiä, ei pystynyt ajamaan kiinni, vaikka siinä ryhmässä vetovuoro vaihtui koko ajan. Se kertoo, että Amundsen oli tänä päivänä aika ylivoimainen.
– Oli kyllä kova suoritus.
Naiset hiihtävät 20 kilometrin vapaan takaa-ajon Suomen aikaa kello 13.30 alkaen. Tour jatkuu sen jälkeen ylihuomenna Sveitsin Davosissa vapaan sprinteillä.
Toblach, miesten 20 kilometrin vapaan takaa-ajon lopputulokset:
1. Harald Östberg Amundsen, Norja 52.38,0
2. Erik Valnes, Norja +32,9
3. Jan Thomas Jenssen, Norja +1.04,6
4. William Poromaa, Ruotsi +1.04,9
5. Martin Löwström Nyenget, Norja +1.04,9
6. Friedrich Moch, Saksa +1.05,5
7. Beda Klee, Sveitsi +1.06,3
8. Hugo Lapalus, Ranska +1.06,3
9. Federico Pellegrino, Italia +1.08,8
10. Gus Schumacher, Yhdysvallat +1.09,2
27. Remi Lindholm, Suomi +2.41,9
31. Perttu Hyvärinen, Suomi +3.04,1
32. Lauri Vuorinen, Suomi +3.20,7
38. Markus Vuorela, Suomi +3.56,6
41. Arsi Ruuskanen, Suomi +3.59,2
60. Joni Mäki, Suomi +8.16,9