Kerttu Rissanen ja Sami Uotila ovat eronneet.
Kuntovalmentaja ja ex-Salkkarit-tähti Kerttu Rissanen kertoo Instagramiin jakamassaan postauksessa, että hän ja niin ikään Salkkareista tuttu näyttelijä Sami Uotila ovat eronneet kesän aikana.
– Olipahan kesä, tapahtui paljon kaikkea. Kesäkuun lopussa tehtiin Samin kanssa vaikea päätös ja erottiin hyvinä ystävinä. Tuntuukin nyt tosi erilaiselta ja haikealtakin alottaa arki uudessa elämäntilanteessa. Mutta olen tosi kiitollinen viidestä ja puolesta vuodesta jotka koettiin yhessä, Rissanen kirjoittaa julkaisussaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Rissanen kertoo tekstissään, että hänen kesänsä on kulunut muun muassa ystävien kanssa reissaten. Uudessa kodissa, johon Rissanen muutti alkukesästä yksin asumaan, on hän kertomansa viettänyt vain vähän aikaa.
– Tuli käytyä Maltalla, Tallinnassa, Turussa, mökillä, Joensuussa ja missäköhän kaikkialla muualla. Kiitos ihanasta kesästä ystävät. Nyt pikkuhiljaa paluu omaan arkeen ja töihin! Ekat jumpat tuntu viime viikolla vähän tahmeilta mut tällä viikolla kulkee jo aika kivasti, Rissanen kirjoittaa.
– Toivon, että syksy tuo tullessaan paljon kaikkea kivaa ja uutta! Vaikka elokuu on vielä kesäkuukausi! hän päättää tekstinsä.
Rissanen ja Uotila tapasivat Salattujen elämien kulisseissa ja rakastuivat. He vahvistivat suhteensa MTV Uutiselle vuonna 2019. Pari muutti yhteiseen kotiin vuonna 2020 ja he menivät kihloihin keväällä 2022.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 6.8.2024 klo 15.53.