Kerttu Rissanen oli huolissaan siitä, miten pärjää epämukavissa olosuhteissa Erikoisjoukot-sarjassa.
Ex-Salkkarit-tähti ja kuntovalmentaja Kerttu Rissanen kertoi uudesta aluevaltauksestaan Erikoisjoukot-sarjan lehdistötilaisuudessa maanantaina 3. maaliskuuta. Rissanen haluaa laajentaa liikunta-alan osaamistaan.
– Alan opiskelemaan pilates-opettajaksi nyt toukokuussa ja valmistun sitten loka- tai marraskuussa.
– Haluan kouluttautua lisää liikunta-alalla. Olen tehnyt paljon joogaa, niin on kiva saada pilates mukaan siihen. Siinä on jo aika hyvä kattaus, kun on personal trainer, joogapuoli ja pilatespuoli, Rissanen iloitsee.
Lue myös: Kerttu Rissanen julkaisi hurmaavia kuvia: ”Lomalla on hyvä olla”
Erikoisjoukkojen kuvauksien suhteen Rissanen oli huolissaan siitä, miten hän pärjää epämukavissa olosuhteissa.
– En pidä vedestä enkä kylmyydestä ja jouduimme heti ensimmäisessä jaksossa veteen. Jännitti, että miten siedän epämukavuutta ja pärjään vähällä ruualla, kun tavallisesti syön kolmen tunnin välein.
Kuvauksissa Rissanen yllättyi uimataitonsa heikkoudesta.
– Jotenkin ajattelin, että sellainen perus uimataito olisi – ja olikin – mutta yllätyin kuinka vaikeaa se oli minulle, Rissanen ihmettelee.
Lue myös: Kerttu Rissanen paljastaa syyn hänen ja Samin Uotilan eroon
Rissanen erosi ex-kihlatustaan Sami Uotilasta viime kesänä. nyt Rissanen heittääkin nasevan kommentin parisuhdestatuksestaan.
– No ihan tässä sinkkuna ollaan. Aika nunnana on oltu viimeaikoina, Rissanen naurahtaa.