Kuukausiennuste ei anna toivoa kesää haikaileville: Syyskuusta on tulossa märkä.
Syyskuussa kuuluukin sataa, mutta Forecan mukaan luvassa on keskimääräistäkin sateisempi ja epävakaisempi kuukausi. Alkanut viikko on sateiden välissä vielä kesäisen lämmin, mutta ensi viikon alussa romahtaa.
Tällä viikolla on siis syytä ottaa irti todennäköisesti viimeisistä kesäisistä hetkistä Suomessa. Tiistaina lämpötila voi yltää vielä jopa 22 asteeseen, keskiviikkona ja torstaina 20:een aurinkoisilla alueilla.
Viileneminen alkaa viikonloppuna ja ensi viikolla termisen syksyn ehdot voivat täyttyä jo Suomen itä- ja pohjoisosissa. Kesä vaihtuu termiseen syksyyn, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +10 asteen alapuolelle. Ensi viikolla +10 voi jäädä useampana päivänä haaveeksi itä- ja pohjoisosissa, 15 astetta on mahdollista vain aivan etelärannikolla.
– Ilmamassa on viileää, joten jos sää selkenee yöaikana, voi pakkasta ja hallaa esiintyä eteläistä Suomea myöten, meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa Forecan nettisivuilla.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus arvioi, että sateet vähenevät 14. syyskuuta alkavalla viikolla. Korkeapaine ja kuivempi sää pitää lämpötilan viileänä, jopa pakkasöitä on luvassa.
Ennusteen viimeisen viikon (21.9.) ennustettavuus on heikko, mutta merkkejä pienestä lämpenemisestä ajankohtaan nähden on olemassa. Ennusteissa myös syyskuun alkua kuivempi keli on mahdollinen.
Mäntykannas muistuttaa, että Välimerellä on vielä täysi kesä, ja jopa kammohelteet ovat mahdollisia vielä syyskuun lopullakin.
