Kesällä kadonnut 25-vuotias on löytynyt kuolleena Varkauden läheltä – yhtä epäillään murhasta

Poliisi on löytänyt kesällä kadonneeksi ilmoitetun 25-vuotiaan miehen kuolleena. Miehen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Ruumiin löytymisestä kertoi maanantaina ensimmäisenä Iltalehti, ja sen vahvistaa STT:lle myös jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jaska Immonen. Ruumis löytyi Immosen mukaan aiemmin syksyllä Pohjois-Savosta, Varkauden läheltä maastosta.

Kyseessä on kesäkuussa kadonneen Jere Hämäläisen ruumis. Immosen mukaan poliisi löysi ruumiin omien tutkimustensa avulla.

Helsingin poliisi pyysi elokuussa yleisöhavaintoja miehestä, joka oli ollut kadonneena kesäkuun puolestavälistä lähtien. Sittemmin poliisi kertoi epäilevänsä, että taustalla on henkirikos. Kadonneen etsintänä alkanut tutkinta muuttui henkirikostutkinnaksi.

Kolme ihmistä on tutkinnan aikana ollut vangittuna teosta epäiltyinä, mutta Immosen mukaan poliisi epäilee tässä vaiheessa enää yhtä ihmistä murhasta. Epäilty on ollut syyskuusta lähtien vangittuna.

Immonen ei toistaiseksi ota kantaa henkirikoksen mahdolliseen motiiviin tai muihin yksityiskohtiin.

Lue myös:

    Uusimmat