Keskosuus linkitettiin tuttuun tarkkaavaisuushäiriöön – sukupuoli vaikuttaa yhteyden voimakkuuteen

0:50img
Julkaistu 18.07.2018 19:32

MTV LIFESTYLE

Hyvin ennenaikaisina syntyneillä on tavallista enemmän tarkkaavaisuushäiriöitä, tuore tutkimus vahvistaa. Yhteys havaitaan varsinkin tytöillä. JAMA Pediatricsissa julkaistut tulokset perustuvat runsaan 100 000 lapsen ja 33 000 sisarusparin seurantatietoihin.

Videolla kerrotaan isästä, joka tukee sairasta vaimoaan imettämällä pariskunnan lasta.

Kun tutkijat vertasivat keskosena syntyneitä täysiaikaisena syntyneisiin sisaruksiin, he havaitsivat ennen 34. raskausviikkoa syntyneillä enemmän ADHD-tarkkaavaisuushäiriön oireita viisivuotiaana. Yhteys havaittiin myös kahdeksanvuotiailla, mutta silloin se koski vain tarkkaavaisuutta eikä muita ADHD-oireita kuten keskittymisongelmia.

Yhteydet olivat voimakkaampia tytöillä kuin pojilla.

Tarkkaavaisuusongelmia perimästä huolimatta

shutterstock_486542008

Keskosuuden ja ADHD:n yhteys oli voimakkaampi tytöillä kuin pojilla. Kuvituskuva.

Vastaavia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta monissa tutkimuksissa ei ole kunnolla selvitetty perimän ja ympäristötekijöiden mahdollisia vaikutuksia.

Tässä tutkimuksessa keskosuuden ja tarkkaavaisuusongelmien yhteys kuitenkin näkyi senkin jälkeen, kun perimä ja muut seikat huomioitiin.

Valtaosa keskosista pärjää normaalisti

Suomessa noin kuusi lasta sadasta syntyy ennenaikaisena eli ennen 37. raskausviikkoa.

Ennenaikaisuus ja varsinkin huomattava ennenaikaisuus voi aiheuttaa mm. motorisia, kielellisiä ja kognitiivisia vaikeuksia, jotka voivat jatkua koko elämän.

Valtaosa keskosista kuitenkin pärjää täysin normaalisti.

LUE MYÖS: Syntyikö lapsi keskosena? Tältä hänen tulevaisuutensa saattaa näyttää – ainakin tutkijoiden mukaan

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

***

8:11img

Tuoreimmat aiheesta

Lapset