Keskusta äänestää tyhjää Arto Satosen luottamuksesta – "Edustaa hallituksen riita- ja räyhälinjaa"
Keskusta äänestää tyhjää työministeri Arto Satosen (kok.) luottamusäänestyksessä.
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto äänestävät tänään epäluottamusta työministeri Arto Satoselle.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoo MTV Uutisille ryhmänsä äänestävän tyhjää.
Kurvisen mukaan yksittäistä ministeriä kohtaan on korkeampi kynnys esittää epäluottamusta kuin koko hallitukselle.
– Meidän mielestämme hän ei ole sillä tavalla antanut eduskunnalle väärää tietoa tai jotenkin muuten rikkonut ministerintehtäviä vastaan, että hän ansaitsisi henkilökohtaisen epäluottamuslauseen, Kurvinen toteaa.
– Mutta emme voi antaa tukeaan hänen politiikalle, hänen toimintatavoille. Hän edustaa hallituksen riita- ja räyhälinjaa, missä ei neuvotella eikä haeta kompromisseja.
Oppositio on nostanut tikun nokkaan Satosen puheet siitä, että Ruotsissa oikeuskäytäntö olisi rajannut poliittiset lakot 1–2 tunnin mittaisiksi.
Ministeri Satonen saa lähes varmasti eduskunnan luottamuksen, sillä hallituspuolueiden kansanedustajia on enemmistö eduskunnasta.
Uusimmat
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
Lataa lisää