Keskusta haluaa "reinikaiset" takaisin – Poliisien määrä lisääntyisi 650:lla: "Että meillä on kentällä käsipareja, jotka näkyvät ihmisten arjessa"

3:28img
Katso video: Poliisin ja Tilastokeskuksen tilastojen mukaan viime vuosina poliisin tietoon tulleista raiskauksista noin 30 prosenttia oli ulkomaalaisten tekemiä
Julkaistu 17.01.2019 15:52

MTV UUTISET-STT

Keskusta haluaa muinaisen Reinikainen-televisiosarjan kaltaiset lähipoliisit takaisin Suomen kaupunkeihin, kyliin ja sorateiden varsille.

Keskusta esittää torstaina julkistetussa sisäisen turvallisuuden ja oikeuspolitiikan linjauksessaan, että poliisien määrä nostetaan 7 200 poliisista 7 850 poliisiin vuoteen 2023 mennessä.

Keskustan sisäisen turvallisuuden työryhmän puheenjohtajana toiminut kansanedustaja Antti Kurvinen korostaa, että Suomeen tarvitaan lisää kenttäpoliiseja, ei niinkään poliiseja hallintotehtäviin.

– Meidän pitää pystyä muokkaamaan poliisin organisaatiota sillä tavoin, että meillä on kentällä käsipareja, jotka näkyvät ihmisten arjessa ja jotka tutkivat vaikkapa tavallisiin ihmisiin kohdistuneita omaisuusrikoksia, Kurvinen sanoi.

Poliiseja myös haja-asutusalueille

Keskusta haluaa ratkaisun myös siihen, että Suomen harvaanasutuimmilla alueilla ei poliiseja nähdä juuri koskaan.

– Uutena ratkaisuna me esitämme kokonaistyöajallisia lähipoliiseja haja-asutusalueille. Puhumme tässä nyt Itä- ja Pohjois-Suomen erittäin harvaanasutuista alueista, Kurvinen sanoi.

Kurvisen mukaan vuoroissa päivystävien poliisipartioiden käyttö ei ole harvaanasutuimmilla alueilla kustannussyistä mahdollista eikä järkevää tehtävien vähyyden vuoksi, mutta kokonaistyöajalla työskentelevä lähipoliisi voisi tuoda ratkaisun ongelmaan.

Lähipoliisi vastaisi tarvittaessa päivystystehtävistä, mutta tekisi alueella myös yhteisöllisiä tehtäviä, kuten turvallisuuskasvatusta kouluissa.

Reaalimaailman ohella keskusta haluaa lähipoliiseja myös internetiin torjumaan netissä tapahtuvaa rikollisuutta.

Aikaisemmin kiinni syrjäytymiseen

Poliisien määrän kasvattamisen ja syrjäseutujen lähipoliisitoiminnan ohella keskusta haluaa kohentaa Suomen sisäistä turvallisuutta muun muassa puuttumalla syrjäytymiseen entistä varhaisemmassa vaiheessa sekä vähentämällä rattijuoppoutta, huumekuskien määrää ja muita liikennerikoksia.

Samaan aikaan keskusta haluaa puuttua myös perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan, missä Suomi on yksi Euroopan kärkimaita.

Keskituloisten kansalaisten mahdollisuutta hakea ja saada oikeutta keskusta parantaisi muun muassa korottamalla yleisen oikeusavun tulorajoja.

Kurvisen mukaan keskustan sisäisen turvallisuuden ja oikeuspolitiikan linjausten toteuttaminen maksaisi hieman yli 100 miljoonaa, mistä reilut 80 miljoonaa maksava poliisien määrän lisääminen olisi suurin menoerä. 

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi