Ketomaan pitkä piina ohi – "Näen nyt täysin normaalisti"

Jari Ketomaa
Jari Ketomaa joutui jättämään Suomen MM-rallin väliin silmävamman vuoksi (arkistokuva).Dmack
Julkaistu 22.10.2015 10:47
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari Ketomaa palaa neljän kuukauden tauon jälkeen rallin MM-sarjan erikoiskokeille.

Ketomaa sai silmävamman Portugalin rallissa ylipitkästä hypystä johtuneen ulosajon seurauksena. Hän ajoi vielä seuraavassa osakilpailussa Puolassa, mutta näköhäiriön vuoksi hän hakeutui kisan jälkeen tarkempiin tutkimuksiin, joissa vaurio paljastui.

Silmävamman vuoksi hän joutui jättämään Suomen MM-rallin väliin, mutta tällä viikolla mikkeliläinen on jälleen mukana, kun kausi jatkuu Espanjassa.

- Näen nyt täysin normaalisti, kaikki on kunnossa. On ollut turhauttavaa seurata kisoja sivusta ja tietenkin oli harmittavaa jäädä pois kotirallista, Ketomaa sanoi Katalonian MM-rallin lehdistötilaisuudessa.

Ketomaalla on edelleen teoreettiset mahdollisuudet WRC2-luokan maailmanmestaruuteen. Espanjan lisäksi hän ajaa vielä kauden päätösrallin Walesissa.

- Se on täydellistä, kun on vielä mahdollisuus. Yritämme vain tehdä parhaamme. En tee mitään veikkauksia vaan aion pelkästään pitää hauskaa, Ketomaa suunnitteli.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli