Suomen riistakeskus perusteli poikkeuslupien myöntämistä metsästyskulttuurin ylläpitämisellä ja karhukannan hallinnalla. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle perusteet eivät riittäneet.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoo, että Suomen riistakeskuksen myöntämät poikkeusluvat karhujen metsästämiseen Kainuussa ja Pirkanmaalla viime syksynä olivat lainvastaisia.
KHO:n mukaan metsästyslaissa ja EU:n luontodirektiivissä säädetyt perusteet poikkeuslupien myöntämiseen eivät täyttyneet.
Poikkeusluvat oli myönnetty niin sanotulla kannanhoidollisella perusteella. Lupien perusteissa mainitut karhunmetsästyskulttuurin ylläpitäminen ja adaptiivinen karhukannan hallinta eivät KHO:n mukaan sellaisenaan ole hyväksyttäviä perusteita suojelusta poikkeamiseen.
Luontodirektiivin mukaan karhu kuuluu lajeihin, joiden tahallinen pyydystäminen ja tappaminen luonnossa on jäsenmaissa kiellettävä. Direktiivistä ei voi poiketa vain sillä perusteella, että lajin kanta on elinvoimainen.
KHO piti selvänä, että liian tiheä karhukanta aiheuttaa ongelmia, joiden ratkaisemisessa ei voida välttää haitan aiheutumista karhukannalle. Poikkeuslupapäätöksistä ei kuitenkaan KHO:n mukaan käynyt ilmi, mihin luontodirektiivin perusteella hyväksyttävään päämäärään poikkeusluvilla oli kyseisillä alueilla pyritty.
Lue myös: Rauhoitetun ilveksen metsästys poikkeusluvilla herättää ihmetystä: ”Ihmiset eivät ilvestä vihaa eivätkä pelkää”
111 lainvastaista lupaa
Valituslupahakemuksia tuli KHO:lle yhteensä 17, joista valituslupa myönnettiin kolmessa tapauksessa. Näistä KHO teki yhteensä kaksi ratkaisua.
Suomen riistakeskuksen tekemiin poikkeuslupapäätöksiin oli hakenut muutosta Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola.
Kainuun poikkeuslupien osalta luonnonsuojeluyhdistyksen valitus hylättiin hallinto-oikeudessa. Yhdistys haki KHO:sta valituslupaa. Pirkanmaan poikkeusluvan osalta luonnonsuojeluyhdistyksen valitus meni hallinto-oikeudessa läpi. Valituksen tästä ratkaisusta tekivät Suomen riistakeskus ja poikkeusluvan saanut taho.
KHO:n päätöksissä todetaan, että riistakeskuksen päätökset olisi kumottava. Poikkeuslupien voimassaoloaika on kuitenkin jo päättynyt.
Muiden poikkeuslupapäätösten kohdalla valituslupia ei myönnetty, ja voimaan jäivät alempien oikeusasteiden päätökset, joiden mukaan poikkeusluvat olivat lainvastaisia.
Yhteensä Suomen riistakeskus myönsi karhun metsästykseen 197 poikkeuslupaa, ja 111 niistä oli lainvastaisia.
Suomen Metsästäjäliitto kommentoi tiedotteessaan, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on Suomessa turvattava, mutta se ei liiton mukaan onnistu nykyisen lainsäädännön turvin.
Lue myös: Karhukanta kasvaa – asiantuntijan vinkit kohtaamiseen: "Porilaisten marssi soimaan"
Oletko edes kuullut näistä lajeista? Uuden lajin metsästäjät tutustui mitä erikoisimpiin liikuntaharrastuksiin – katso hauska kooste
WWF vetoaa hallitukseen: "Palauttakaa metsästrategia valmisteluun"
Juttua päivitetty kauttaaltaan 30.10. kello 21.42.