Kia ja Elmer testaavat parisuhdettaan Temptation Island Suomi -ohjelman 12. kaudella.
Temptation Island Suomi -ohjelman uudella kaudella parisuhdetestiin heittäytyvät TikTokista tuttu Elmer, 20, ja hänen kumppaninsa Kia, 20.
Elmer ja Kia ovat tunteneet toisensa lapsesta saakka, ja seurustelusuhteeseen he alkoivat 17-vuotiaina. Kaksikon parisuhdetta ovat varjostaneet toistuvat luottamusongelmat, jotka toimivat heille myös kimmokkeena lähteä mukaan Temppareihin. Elmer kertoo hänen äitinsä ilmoittaneen parin mukaan ohjelmaan.
Luottamusongelmat ovat näkyneet Kian ja Elmerin suhteessa muun muassa mustasukkaisuutena.
– Aina ei pysty välttämättä ottamaan ihan rennosti, kun ei tiedä, että mitä toinen puuhaa. Minulla on myös ollut se, etten usko sanaan, koska en luota. Tarvitsen tekoja, en vain sanoja, Kia kertoo.
– Minäkin olen sanonut usein asioita, eikä Kia ole uskonut niihin, koska luottamusta ei ole ollut. Totta kai ajattelet, että (Temppareissa) saat vastaukset kysymyksiin, Elmer säestää.
Kia sanoo tuoneensa useaan otteeseen esille, pitäisikö hänen ja Elmerin käydä keskustelu parisuhteensa rajoista ennen viettelysten saarelle lähtemistä. Perusteellista keskustelua rajoista ei kuitenkaan lopulta käyty.
– Minä taas ajattelen niin, että jos puolisosi lähtee ystäviensä kanssa viettämään iltaa klubille, niin asetatko hänelle rajat? Et. Menet maalaisjärjellä. Jos lähtee johonkin, niin ei silloin sovita, saako tehdä näin, Elmer jatkaa.
Kia kertoo, ettei hän lähtenyt reissuun rauhallisin mielin, vaan jännitti kovasti sitä, että kaikki menisi penkin alle. Elmer oli puolestaan etukäteen huolissaan Kian alkoholinkäytöstä. Hänestä tuntuu, ettei Kia ei ole välttämättä aina tunnistanut omia rajojaan alkoholin kanssa.
– Minä varsinkin alkuun ajattelin, että täytyykö tätä alkoholiasiaa jankuttaa tässä, että olen kuitenkin aikuinen ihminen ja osaan itse päättää ja tehdä omat asiani. Mutta kyllä minä tiedostan, että kun juon - olen jo valmiiksi herkkä - niin silloin olen entistä herkempi, ja se myös näkyy, Kia pohtii.
Entä millaisin sanoin kaksikko tiivistäisi Temptation Island Suomi -kokemuksensa? Katso paljonpuhuvat vastaukset yllä olevalta videolta!
Uusi Temptation Island Suomi -kausi alkoi Nelosella ja Ruudussa 8. marraskuuta.