Kiihkeä keltainen tähtien yllä – kenelle tämä kinkkinen väri sopii parhaiten?

Kelly Osbourne osoitti, että keltainen voi olla myös juhlallinen väri.SPlash
Julkaistu 04.08.2013 12:48(Päivitetty 20.02.2014 15:35)

Keltainen väri on vilahdellut oikeina aimo annoksina punaisella matolla, vaikka kesä alkaa kääntyä pikkuhiljaa jo kohti koillista. Kenelle tähdistä tämä kinkkiseksikin parjattu väri sopii mielestäsi parhaiten? Sopisiko se sinulle?

Keltainen on tunnetusti mieltä nostattava, energinen ja iloinen väri, mutta se on myös silmälle haasteellinen, jopa päänsäryn uhalla. Keltaisen värin uskotaan myös viestittävän älykkyyttä: keltaisen värin ystävien kerrotaan olevan terävä-älyisiä, positiivisia, oikeudenmukaisia sekä rehellisiä ihmisiä. Nurjana puolena tällä kinkkisellä värillä on se, että keltainen yhdistetään joissain kulttuureissa sairauteen, mustasukkaisuuteen, kateuteen, petollisuuteen sekä vaaraan.

Keltainen kuitenkin onnen ja mielikuvituksen värinä onkin loistava värivalinta niin arkeen kuin juhlaakin: monet tähdet ovatkin valinneet keltaista punaiselle matolle. Kenelle keltainen sopii mielestäsi parhaiten – sopisiko se esimerkiksi sinulle?

Keltainen: Kiihkeä vai kinkkinen väri?

Kelly Osbourne osoitti, että keltainen voi olla myös juhlallinen väri.

Mary Carey

Mary Carey valitsi keltaisen minimekon vastikään elokuvan ensi-iltaa varten.

Nana Meriwether

Nana Meriwether yhdisti asuunsa sinista, pinkkiä ja keltaista.

Näyttelijä Jayma Mays yhdisti pirteän pinkin ja sinapinkeltaisen asukokonaisuudessaan.

Näyttelijä Jayma Mays yhdisti pirteän pinkin ja sinapinkeltaisen asukokonaisuudessaan.

Briden Starr

Briden Starrin keltainen kokopitkä mekko herätti huomiota valkoista taustaa vasten.

Anna Faris

Näyttelijä Anna Faris näytti herttaiselta neitokaiselta keltaisessa tuubimekossa.


Älä arastele keltaista – näin käytät trendiväriä!

Mitä lempivärisi kertoo sinusta?

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle