Yhdysvaltain ja Kiinan suhteita kiristävät Taiwanin lisäksi Ukrainan sota ja Kiinan vaatimukset Etelä-Kiinan merellä.
Kiina ei epäröi aloittaa sotaa, jos Taiwan julistautuu itsenäiseksi, sanoi Kiinan puolustusministeriö perjantaina.
Lausunto annettiin se jälkeen, kun Kiinan puolustusministeri Wei Fenghe ja hänen yhdysvaltalainen kollegansa Lloyd Austin olivat tavanneet turvallisuuskokouksen yhteydessä Singaporessa.
Kyse oli ensimmäisestä puolustusministerien kasvokkain käymistä neuvotteluista.
Tapaamisen aikana Austin oli sanonut Weille, että Kiinan täytyy pidättäytyä Taiwania horjuttavista lisätoimista. Wei oli puolestaan sanonut Kiinan murskaavan kaikki Taiwanin itsenäistymiseen tähtäävät juonittelut ja puolustavansa päättäväisesti kotimaan yhdistämistä.
Hän oli painottanut, että "Taiwan on Kiinan Taiwan".
Austin pitää puheen turvallisuuskokouksessa lauantaina, ja Wei sunnuntaina.
Mailla muitakin erimielisyyden aiheita kuin Taiwan
Yhdysvaltain ja Kiinan välinen jännite on kasvanut Taiwanin takia, jota Kiina pitää omana alueenaan ja on sanonut valtaavansa sen jonain päivänä tarvittaessa vaikka väkivalloin.
Viime kuussa Japanin-vierailunsa aikana Yhdysvaltain presidentti Joe Biden näytti rikkovan vuosikymmeniä kestäneen politiikan, kun hän sanoi Yhdysvaltain puolustavan sotilaallisesti Taiwania, jos Kiina hyökkää sitä vastaan.
Sittemmin ulkoministeri Antony Blinken sanoi, etteivät Bidenin puheet tarkoita muutosta Yhdysvaltain viralliseen Taiwan-politiikkaan.
Yhdysvallat kannattaa yhden Kiinan politiikkaa, eikä puolla Taiwanin muodollista itsenäisyyttä. Yhdysvallat ja Taiwan tekevät silti yhteistyötä monin tavoin.
Myös Kiinan laajentumisvaatimukset Etelä-Kiinan merellä ovat lisänneet jännitteitä Yhdysvaltain kanssa.
Lisäksi Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa epäsuorasta tuesta Venäjän sotatoimille Ukrainassa. Kiina on vaatinut neuvotteluja sodan lopettamiseksi, mutta ei ole tuominnut Venäjän toimia ja on toistuvasti arvostellut Yhdysvaltain aselahjoituksia Ukrainalle.