Kiina sulkee maassa toimivat pohjoiskorealaiset yritykset

Kiina POhjois-KOrea rekka
Rekkoja palaamassa Pohjois-Korean Sinuijusta Kiinan rajakaupunki Dandongiin.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 28.09.2017 13:50

MTV UUTISET–STT–AFP

Kiina on määrännyt maassa toimivat pohjoiskorealaiset yritykset sulkemaan ovensa tammikuun alkuun mennessä. Hallituksen mukaan määräys johtuu YK:n hyväksymistä uusista pakotteista ja koskee myös Kiinan ja Pohjois-Korean yhteisyrityksiä.

Kiina on perinteisesti ollut Pohjois-Korean läheisin kauppakumppani, mutta se on selkeästi tuominnut toistuvat ohjus- ja ydinkokeet. Kiinan toimet purevat, koska sen osuus Pohjois-Korean kaupasta on noin 90 prosenttia.

Kiina on aiemmin ilmoittanut rajoittavansa öljytuotteiden vientiä Pohjois-Koreaan lokakuusta lähtien ja kieltävänsä tekstiilituonnin maasta.

Yhdysvallat on painostanut Kiinaa koventamaan otteitaan Pohjois-Koreaa kohtaan. Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson vierailee Pekingissä viikonloppuna.

2:44img

1:49img

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Korean kriisi