Kiinalaisalus laskeutui onnistuneesti Kuun pimeälle puolelle

Kiinalaisalus on jo toinen, joka onnistuu laskeutumaan Kuun niin sanotulle pimeälle puolelle.

Kiinalainen avaruusalus laskeutui varhain sunnuntaina Suomen aikaa onnistuneesti Kuun pimeälle puolelle, uutistoimisto Xinhua kertoo.

Alus osui laskeutumisalueelleen, joka sijaitsee Kuun Etelänavan-Aitkenin altaassa.

Luotaimen tarkoituksena on laskeutumisensa jälkeen kerätä muun muassa kivi- ja kuuperänäytteitä. Toiveena on, että nämä näytteet valottaisivat esimerkiksi Kuun syntyhistoriaa. Näytteiden keräämisen arvioidaan kestävän kaksi päivää.

Jos Chang'e-6-luotaimen onnistuu palata Maahan näytteiden kanssa, olisi se Xinhuan mukaan ensimmäinen kerta kun niitä on saatu kerättyä Kuun pimeältä puolelta.

Luotaimen 53 päivää kestävä tehtävä alkoi toukokuun alussa.

Kyseessä on jo toinen kiinalainen alus, jonka on onnistunut laskeutua Kuun puoliskolle, joka on aina näkymätön Maasta katsottuna. Nimestään huolimatta pimeä puoli ei ole täysin pimeä, sillä myös se saa auringonvaloa.

Lue myös:

    Uusimmat