Kiinalaisjätiltä kiinnostava Nokia-vihjaus: Mitä 716 ja 1110 tarkoittavat?

Nokia-logo uutislive
Lehtikuva
Julkaistu 15.07.2015 14:50
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Nokia on tehnyt selväksi aikeensa palata kännykkämarkkinoille ensi vuoden lopulla, kun Microsoft-kaupan aiheuttamat rajoitteet poistuvat.

Nokia on lisäksi kertonut etsivänsä suurta yhteistyökumppania itse brändäämiensä ja suunnittelemiensa luurien valmistukseen, markkinointiin ja myyntiin.

Nyt tietenkin pohditaan kuumeisesti, että mikä tämä suuri yhteistyökumppani voisi olla. 

Teknologiasivusto Phone Arena kertoo, että asiaan on saattanut tulla vastaus. Kiinalainen teknologiayhtiö Meizu on nimittäin toivottanut Weibo-sivuillaan Nokian tervetulleeksi takaisin älypuhelimien maailmaan.

Lisäksi yhtiö on julkaissut mystisen kuvan, jossa on numeroyhdistelmä 716. Lisäksi kuvan alaosassa on toinen numeroyhdistelmä: 1110.

Numerolla 716 saatetaan viitata huomiseen päivään tai vaihtoehtoisesti ensi vuoden heinäkuuhun.

GizmoChina-sivusto kertoo, että 1110 saattaa puolestaan tarkoittaa Nokian 1110 -puhelinmallia, jota on myyty maailmanlaajuisesti ennätykselliset 250 miljoonaa kappaletta.

-Teaser-mainoksen perusteella vaikuttaakin, että Nokian ja Meizun kumppanuudella tähdättäisiin tällaisen suositun tuotteen luomiseen, todetaan GizmoChinan sivuilla.

Nyt joka tapauksessa pohditaan, että onko Meizu todellakin Nokian etsimä yhteistyökumppani. Nokian mahdollisesta yhteistyöstä Meizun kanssa on jo aiemmin tänä vuonna liikkunut huhuja verkossa.

Tuoreimmat aiheesta

Digi