Kiinalaismies osti seurakseen koiranpennun – paljastuikin rotaksi

7:20img
Julkaistu 16.10.2018 14:40

Petra Sundell

petra.sundell@mtv.fi

Kiinalaismiehen ostaman "koiranpennun" outo käytös sai miehen epäilemään, oliko kyseessä sittenkään se eläin, joksi hän lemmikkiään luuli, kertovat Unilad ja Shanghaiist.

Ethän osta koiraasi pentutehtaasta? Katso yllä olevalta videolta keskustelua aiheesta.

Tutkimusten mukaan koira voi vähentää huomattavasti yksinäisyyden tunnetta. Tätä eräs kiinalainen toimistotyöntekijä päättikin kokeilla helpottaakseen yksinäisyyttään.

Mies päätyi ostamaan seurakseen pienen, mustan koiranpennun edullisesti vähittäiskauppiaalta. Hänen mielestään pieni, pullea eläin oli valtavan suloinen.

Ajan kuluessa kiinalaismiehellä alkoi kuitenkin herätä epäilyksiä ostamastaan eläimestä. Kun lemmikki kasvoi, hän alkoi huomata piirteitä, jotka eivät olleet kovin koiramaisia.

Mies julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvat eläimestä kysyen ihmisiltä neuvoa. Mikä eläin "koiranpentu" oikeasti oli?

Koira olikin rotta

koirarotta

Kiinalaisen btime.com-sivuston julkaisemat kuvat miehen lemmikistä.

"Koiranpentu" ei lopulta todellakaan ollut koira, vaan se tunnistettiin bamburotaksi. Bamburottia tavataan tavallisesti Kiinan eteläosissa. Jyrsijä on valveilla yöaikaan, ja se elää bambulla.

Kiinalaismies päätyi lopulta luopumaan koiranpennuksi luulemastaan bamburotasta, sillä ei osannut huolehtia siitä.

Vastaavaa on sattunut Kiinassa aiemmin. Esimerkiksi erään perheen kaksi vuotta lemmikkinä pitämä "koira" paljastuikin karhuksi.

Lähteet: Unilad, Shanghaiist

Tuoreimmat aiheesta

Lemmikit