Kiinassa ainakin 16 ihmistä sai surmansa ostoskeskuspalossa

Kiinassa ainakin 16 ihmistä sai surmansa ostoskeskuksessa riehuneessa tulipalossa. Asiasta kertoo Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua pelastusviranomaisten tietoihin pohjaten.

Tulipalo sattui Sichuanin maakunnassa noin 2,5 miljoonan asukkaan Zigongissa.

Tuhoisa palo sai alkunsa 14-kerroksisen rakennuksen juurelta keskiviikkona alkuillasta paikallista aikaa. Kiinan valtiollisen televisiokanavan CCTV:n mukaan noin 30 ihmistä pelastettiin ostoskeskuksesta ja palo saatiin sammutettua iltakahdeksan jälkeen.

Paikallisten pelastusviranomaisten mukaan pelastusoperaatiot päättyivät varhain torstaina. Aamuyöstä kello kolmen aikoihin palon vuoksi oli varmistettu kuolleen 16 ihmistä, eikä ketään ollut enää loukussa ostoskeskuksessa.

Tulipalot ovat yleisiä Kiinassa löyhien turvallisuusstandardien sekä niiden huonon täytäntöönpanon vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat