Kiinattaresta perussuomalaiseksi: Olin syrjäytynyt nuori

Kokemustensa jälkeen Belle haluaa tukea muita syrjäytyneitä nuoria. Kuvituskuva, henkilö ei liity juttuun.Colourbox.com
Julkaistu 04.05.2013 10:07

Kiinalaissyntyinen Belle asui lapsena eri maissa. Saapuessaan Suomeen hänen sopeutumiskykynsä ei enää riittänytkään. Apua ei ollut tarjolla ajoissa, ja Belle syrjäytyi. Onnekkaan tapaamisen kautta hän kuitenkin löysi paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kiinalaissyntyinen Belle Selene Xia saapui Suomeen noin 15 vuotta sitten, kun hänen isänsä sai Suomesta työtarjouksen. Hän oli juuri ehtinyt sopeutua Sveitsiin, jossa perhe asui kolme vuotta. Nyt kymmenvuotiaalla oli taas edessään uusi ympäristö, ilmasto ja ihmiset.

– Se oli iso muutos. En osannut kieltä ja kulttuuri oli erilainen eteläisempiin kulttuureihin verrattuna. Koin, että suomalaiset ovat hyvin itsenäisiä, Belle muistelee.

Bellen vanhemmat olivat hyvin kiireisiä. Tytär oli kotona kiltti ja esitti, että kaikki on kunnossa. Koulussa ei kuitenkaan mennyt hyvin.

– En saanut yhtään ystäviä. Jokaisella on kuitenkin vahva tarve kuulua joukkoon. Minä en kuulunut. Näytinkin erilaiselta, sillä kaikki muut olivat suomalaisia, Belle sanoo.

– Käyttäydyin eri tavalla, ja minua kiusattiin koulussa. Minua haukuttiin tyhmäksi ja nimiteltiin. Aloin itsekin inhota itseäni, Belle toteaa.

Belle ei saanut mistään tukea sopeutumiseen, eikä tiennyt, mistä pyytäisi apua. Opiskelu alkoi sujua huonosti, ja Belle alkoi syrjäytyä.

Belle Selene Xia

Omassa maailmassa

Belle vietti vapaa-aikansa neljän seinän sisällä. Äiti yritti usuttaa tytärtään ulos, mutta Belle ei pystynyt siihen. Hän sulkeutui omaan maailmaansa ja menetti myös puhekykynsä.

– Tuntui, ettei kukaan ymmärrä minua. En voinut kommunikoida kenenkään kanssa, Belle selvittää.

Belle menetti itsetuntonsa ja hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Hän ei kertonut ongelmistaan kenellekään, vaan oli näennäisesti kunnossa. Bellellä oli tavallaan kaksi persoonaa. Toinen mielisteli ja esitti, että kaikki on hyvin. Toinen oli taas aito, oma itsensä.

Äiti alkoi kuitenkin huomata muutoksia tyttäressään. Hän oli niin huolestunut, että luopui omasta työpaikastaan keskittyäkseen tyttäreensä.

– Se oli tunteellinen jakso. En ollut enää oma itseni, kiltti tyttö. Alussa minulle ei tarjottu apua. Nyt kun sitä tajottiin, en pystynyt enää ottamaan sitä vastaan, Belle toteaa.

Belle kävi psykologilla ja psykiatrilla. Kaikki hoidot oli käyty läpi, mutta tilanne ei muuttunut. Vanhemmat olivat epätoivoisia. Isä oli jo vähällä luovuttaa, mutta äiti uskoi tyttärensä mahdollisuuksiin.

Kuvituskuva

Valoa tunnelin päässä

Yläasteen lopussa Belle tutustui suomalaiseen tyttöön, joka oli myös jäänyt syrjään muista. Näin heillä oli heti jotain yhteistä.

– Kun löysin tämän ystävän, löysin jotain tuttua, josta pystyin ottamaan kiinni. Pikku hiljaa aloin avautua.

Bellen fyysinen kunto oli rapistunut. Hän oli menettänyt uskon itseensä ja luopunut itsestään. Ystävän löytäminen oli suuri käännepiste hänen elämässään.

– Aloin nähdä valoa. Hän tutustutti minut tähän maailmaan. En nähnyt sitä enää mustavalkoisena, vaan väreinä, Belle kuvailee.

Ystävä tutustutti Bellen suomalaiseen kulttuuriin, ja rikkoi tämän kehittämiä ennakkoluuloja. Belle oppi pikku hiljaa ymmärtämään, miksi ihmiset toimivat eri tavalla ja oppi arvostamaan erilaisuutta.

Ystävän seurassa Belle pystyi olemaan oma itsensä. Aiemmin hän pyrki mielistelemään muita. Yritti siten sopeutua, kun näytti erilaiselta kuin muut. Nyt Belle on pystynyt kääntämään eksoottisen ulkonäkönsä voimavaraksi.

– Ystäväni ei ole varmaan ikinä ajatellut, kuinka merkittävä hänen tukensa on ollut. Ystävyyssuhde vaikutti molempiin merkittävästi. Vaikea kuvitella, mitä meistä olisi tullut ilman toistemme tukea, Belle pohtii.

Vaikka Belle sai peruskoulussa alhaisia arvosanoja, hän pääsi lopulta ystävänsä tavoin yliopistoon. Bellellä on akateeminen loppututkinto, ja hän tekee nyt väitöskirjaa.

Kuvituskuva

Omien kokemukset hyödyksi

– Kokemuksistani huolimatta olen kiitollinen, sillä olen oppinut vastaanottamaan apua. Aina kun olen onnistunut elämässäni, olen saanut tukea muilta, Belle toteaa.

Kokemustensa pohjalta Belle ymmärtää hyvin Suomen syrjäytyneitä nuoria. Hän ei usko, että syrjäytyminen johtuu potentiaalin puutteesta.

– Uskon, että heillä on potentiaalia, mutta he ovat menettäneet uskon elämäänsä. He käyvät sisäistä taistelua. Hekin tarvitsevat valaisevan kokemuksen, Belle sanoo.

Belle on mukana politiikassa. Viime kuntavaaleissa hän oli perussuomalaisten ehdokkaana Helsingissä ja nyt hän on Helsingin kaupunginvaltuustossa varajäsenenä. Vaaliteemoista lähinnä sydäntä on nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen.

– Kaikissa nuorissa on potentiaalia. On luotava lainsäädäntö, joka tukee heidän kukoistamistaan. Siinä yhteiskunnan on tehtävä yhteistyötä. Nyt vain etsitään syyllistä, ja se on mielestäni väärä asenne. Kaipaan rakentavaa keskustelua siitä, miten ongelma voidaan ratkaista, Belle sanoo.

Belle oli syrjäytynyt, mutta kokee nyt olevansa entistä vahvempi ja oma itsensä. Hän uskoo, että kun syrjäytyneet nuoret pääsevät esteistä yli, heistä tulee menestyjiä. Tähän kehitykseen Belle haluaa olla myötävaikuttamassa.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Belle Selene Xia, Colourbox.com

Tutustu MTV3.fi:n uuteen Lifestyle-sivustoon, josta löydät kaikki uusimmat Lifestyle-artikkelit.


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Arin rankat lapsuusvuodet: Nämä asiat johtivat syrjäytymiseeni

Mikon vaikea nuoruus: Onnettomuus muutti elämän suunnan

Ryöstelleestä ja hakanneesta rikollisesta tuli arvostettu kirurgi

Tuoreimmat aiheesta

Studio55