Kiinnostaako pyrstötähti? Katso viime hetken vinkit komeetan bongaukseen

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas paljastaa missä ovat pyrstötähden bongaukseen tänään parhaat mahdollisuudet.

Alkuillasta parhaat mahdollisuudet aurinkoa kiertävän pienen kappaleen näkemiseen ovat Markus Mäntykannaksen mukaan maan itä- ja pohjoisosassa.

Länteen on alkuillasta tiedossa sumuista säätä, joten siellä pyrstötähden näkemisestä on näillä näkymin turha haaveilla. 

Myös maan etelä- ja keskiosassa todennäköisyys harvinaisen ilmiön bongaamiselle pienenee lännessä alkuillan aikana kehittyvien sumupilvien takia.

Itäisen Suomen lisäksi maan pohjoisosassa on oiva mahdollisuus todistaa Tsuchinshan-ATLAS-nimellä kulkevaa komeettaa.

Mitään erityisen tarkkaa sijaintia innokkaimmille bongaajille on vaikea tarjota, mutta kaksi laajaa aluetta nousee lopulta ylitse muiden.

– Itärajalla ja Lapissa on kaikkein parhaat mahdollisuudet pyrstötähden näkemiseen. Karjalan ja Savon maakunnissa tilanne on lupaava ja koko Lappi näyttää hyvin selkeältä, Mäntykannas summaa.

Meteorologi vinkkaa vielä lopuksi, että Lapissa tätä harvinaista ilmiötä saattavat hyvinkin säestää näyttävät revontulet.

Lue myös:

    Uusimmat