Entinen taitoluistelija Kiira Korpi julkaisi runokirjan maaliskuussa 2023.
Entinen taitoluistelija Kiira Korpi koitti siipiään kirjailijana ja julkaisi runokirjan nimeltään Hyppää vaan! (Otava) maaliskuussa 2023. Helsingin Sanomien kriitikko Arttu Seppänen on arvioinut teosta rankalla kädellä.
– Teos on surkea runokirja. Sen sanominen tuntuu hieman epäreilulta, sillä ei ole ensisijaisesti Korven syy, että kirja on julkaistu. Nämä runot perustuvat ajatukseen, että kun sivulle lisää vähän sanoja, niin niistä tulee automaattisesti runoja, Seppänen sanaili kirjakritiikissään Helsingin Sanomissa 20. maaliskuuta.
Korpi on kertonut 20. maaliskuuta aiheeseen oman kantansa Instagramissa.
– Hienoa, että kirjani hyppäsi tänään Aamulehden ja Hesarin kriitikoiden käsittelyyn. Luin molemmat tekstit suurella mielenkiinnolla. Kirjakritiikki voi parhaimmillaan olla syvällinen ja monesta kulmasta teosta tutkiva. Olen todella ylpeä omasta kirjastani, sen tunnelatauksesta, draaman kaaresta ja kauniista kuvista sekä ennen kaikkea, miten se saamani palautteen perusteella koskettaa ja rohkaisee lukijoita, Korpi kirjoitti vastineessaan.
Kuvia voit selata nuolesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hän jatkoi, että runoja on maailmassa monenlaisia, ja joskus ei ole olennaista, luokitellaanko tekstit runoiksi, mietelauseiksi vai joksikin muuksi. Hän kiitti vielä kustantajaansa Otavaa häneen uskomisesta ja teoksen julkaisemisesta.
Lopuksi hän paljasti, että tekeillä on jo seuraava kirja ja kertoi tulevasta teoksesta yhden tekstin.
– Älä rakas koskaan enää pienennä valoasi sen takia, että se on jollekin muistutus omasta pimeydestä, Korpi päätti kirjoituksensa tekeillä olevan teoksen yhteen tekstiin.
Korpi erosi aviomiehestään Arthur Borgesista vuonna 2021 ja päätti vuoden kestäneen suhteensa Pekan kanssa vuoden 2022 loppupuolella.
Korpi kertoi MTV Uutisille maaliskuussa 2023, miten hän on oikeastaan aina tiennyt olevansa kiinnostunut myös naisista.
– Minulla on aina ollut se tieto, että jollakin tavalla sytyn naisista. En ole aikaisemmin, paitsi viime vuoden lopulla sitten miettinyt, että voisinko mä esimerkiksi seurustella muun kuin miehen kanssa. Aloin miettimään sitä ja periaatteessa joo, Korpi kertoi tuolloin.