Kiiran tuhot aiheuttivat kiireen myös vakuutusyhtiölle – kustannuksia vielä varhaista arvioida

klaara-myrsky
Julkaistu 14.08.2017 12:30

MTV UUTISET

Kiira-rajuilman aiheuttamat tuhot ovat tänään näkyneet suurena yhteydenottomääränä, kertoo vakuutusyhtiö LähiTapiola.

Tiedotteessaan LähiTapiola kertoo, että Kiira-rajuilma aiheutti yhtiön asikkaille vahinkoja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Tuhoja ovat kokeneet asiakkaiden irtaimisto sekä kiinteistöjen rakenteet. Tuuli muun muassa irrotti katoilta peltejä.

– Maanantaiaamu on alkanut selvästi normaalia kiireisempänä korvauspalveluissamme, kun asiakkaat ovat ilmoittaneet Kiira-myrskyn aiheuttamia vahinkoja, kertoo yhtiön pääkaupunkiseudun korvausjohtaja Miska Ahonen.

Kiiran aiheuttamat vahinkoilmoitukset ovat tänään ruuhkauttaneet LähiTapiolan korvauskäsittelyä ajoittain. Kokonaisarviota rajuilman aiheuttamista tuhoista asiakkaille Ahonen ei vielä osaa arvioida.

– Kiira aiheutti lukumääräisesti melko paljon vahinkoja asiakkaillemme, mutta euromääräisiä kustannuksia on vielä varhaista arvioida, hän kertoo.

Ahonen muistuttaa, että turvallisuus on syytä pitää mielessä vahinkoja raivatessa.

myräkkä kombo

Tuuli irrotti kattopeltejä useista rakennuksista. Kuva Etelä-Haagasta Helsingistä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa