Kiire vaivaa sosiaalityötä – riski joutua mielenterveyden vuoksi sairauslomalle jopa kaksinkertainen

Kuvituskuva.
Sosiaalityöntekijöitä kuormittavat erityisesti resurssipula, kiireinen työtahti, asiakasvastuu ja asiakkaiden moniongelmaisuus.Lehtikuva
Julkaistu 26.10.2016 08:57
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Muihin kunta-alan työntekijöihin verrattuna sosiaalityöntekijöillä on jopa kaksinkertainen riski päätyä työkyvyttömäksi mielenterveyden ongelmien, selviää Työterveyslaitoksen tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimus nousi esille Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtajan Hanna Heinosen haastattelussa Huomenta Suomessa.

7:00img

Sosiaalityöntekijöitä kuormittavat erityisesti resurssipula, kiireinen työtahti, asiakasvastuu ja asiakkaiden moniongelmaisuus.

– Pidän huolestuttavana merkkinä, ettemme pysty löytämään sellaisia rakenteita, joissa motivaatio säilyisi ja auttaminen olisi mahdollista siten kuten laki ohjaa, Heinonen toteaa.

Sosiaalityöntekijöiden työkyvyttömyysriski on ollut koholla jo pitkään. Työterveyslaitoksen tutkimus nostaa tärkeimmiksi kehityskohteiksi työn määrän, sen organisoinnin sekä esimiestyön.

7:57img

Tuoreimmat aiheesta

Lastensuojelu