Draamaelokuvan Golden Globe -pääosapalkinnot Cate Blanchettille ja Austin Butlerille. Parhaan ohjaajan palkinto konkariohjaaja Steven Spielbergille.
Parhaan draamaelokuvan Golden Globe -palkinnon on tänä vuonna saanut konkariohjaaja Steven Spielbergin osittain omaelämäkerrallinen The Fabelmans, josta Spielberg voitti myös parhaan ohjaajan palkinnon.
Spielbergilla on vyöllään toistakymmentä Golden Globe -ehdokkuutta, ja parhaan ohjaajan palkinto oli hänelle jo kolmas. Lisäksi hän on saanut aiemmin Cecil B. DeMille -elämäntyöpalkinnon, jonka sai tänä vuonna koomikko Eddie Murphy.
Spielberg oli The Fabelmansin osalta tänä vuonna ehdolla myös parhaasta käsikirjoituksesta Tony Kushnerin kanssa. Palkinnon sai kuitenkin heidän sijaansa The Banshees of Inisherinin kynäillyt Martin McDonagh.
McDonaghin ohjaama kariutunutta ystävyyttä syrjäisellä Irlannin saarella käsittelevä The Banshees of Inisherin voitti myös parhaan musikaali- tai komediaelokuvan Golden Globe -palkinnon.
Palkintojen jako saatiin päätökseen Suomen aikaa varhain keskiviikkona. Gaalakimalletta nähtiin tänä vuonna Yhdysvaltain Los Angelesin lisäksi pienen tauon jälkeen myös televisioruuduilla.
Blanchettille neljäs voitto, Butler nappasi ensimmäisen pystinsä
Australialainen Cate Blanchett voitti naispääosapalkinnon roolisuorituksestaan elokuvassa Tár. Hän on ollut ehdolla jo toistakymmentä kertaa, ja voitto oli hänelle neljäs Golden Globeissa.
Draamaelokuvan miespääosan Golden Globen vei tänä vuonna kotiin Elviksenä hurmannut yhdysvaltalaisnäyttelijä Austin Butler. Golden Globe -ehdokkuus ja -voitto olivat Butlerille kumpikin ensimmäiset laatuaan.
Musikaali- tai komediaelokuvan pääosapalkinnot puolestaan menivät Michelle Yeohille ja Colin Farrellille.
Yeoh sai parhaan naispääosan palkinnon roolistaan rinnakkaistodellisuuksia käsittelevässä scifielokuvassa Everything Everywhere All at Once.
Farrell puolestaan palkittiin miespääosan pystillä roolisuorituksestaan The Banshees of Inisherin -elokuvassa.
Parhaan sivuosan Golden Globet Angela Bassettille ja Ke Huy Quanille
Elokuvista parhaan sivuosan Golden Globe -palkinnot menivät tänä vuonna Angela Bassettille ja Ke Huy Quanille.
Bassett sai parhaan naissivuosan palkinnon roolistaan Marvel-elokuvassa Black Panther: Wakanda Forever.
Ke Huy Quanin roolisuoritus Everything Everywhere All at Once -elokuvassa puolestaan palkittiin parhaan miessivuosan pystillä.
Parhaan ei-englanninkielisen elokuvan palkinnon sai tositapahtumiin perustuva argentiinalaiselokuva Argentina, 1985. Parhaan animaatioelokuvan palkinnon puolestaan sai Guillermo del Toron versio Pinokkiosta.
Golden Globe -gaala järjestettiin nyt jo 80. kerran. Viime vuonna Golden Globet jaettiin ilman televisiointia palkintogaalan takana olevaan yhdistykseen liittyvien skandaalien vuoksi.
Palkintogaalalle selkänsä vuosi sitten kääntänyt yhdysvaltalaiskanava NBC lupautui kertaluonteisesti näyttämään gaalan tänä vuonna sen jälkeen kun taustaorganisaatio pyrki tekemään hätäistä uudistusta.
Punaisella matolla nähtiin lukuisia Hollywood-julkkiksia, joskin matto oli Los Angelesia kurittaneiden sateiden vuoksi pikemminkin harmaa. Henkilökunnan kerrottiin yrittäneen kuivata mattoa imurien avulla.
"Olen täällä, koska olen musta"
Elokuville ja sarjoille jaettavien palkintojen ja niistä äänestämisen takana on Hollywood Foreign Press Association eli HFPA. Yhdistys on ollut suurennuslasin alla muun muassa jäsenjakauman ja salamyhkäisen jäsenvalinnan vuoksi. HFPA:ta oli aiemmin kritisoitu muun muassa siitä, ettei sillä ollut yhtään mustaihoista jäsentä.
Palkintogaalan juonsi tänä vuonna koomikko Jerrod Carmichael, joka piikitteli taustaorganisaatiolle jo avauspuheenvuorossaan.
– Kerron teille miksi olen täällä. Olen täällä, koska olen musta, Carmichael sanoi.
– En sano heidän olleen rasistinen organisaatio -- mutta heillä ei ollut yhtäkään mustaa jäsentä ennen kuin George Floyd kuoli. Joten tehkää tällä tiedolla, mitä haluatte.
Carmichael viittasi puheenvuorossaan poliisin käsissä vuonna 2020 kuolleeseen mustaan mieheen, jonka kuolemaa seurasivat maanlaajuiset mielenosoitukset poliisiväkivaltaa ja rasismia vastaan. Protesteja järjestettiin myös ympäri maailman.
Vuotuisen elokuvapalkintosesongin käynnistävällä Golden Globe -gaalalla ei ole ollut viime vuosina samanlaista hohtoa kuin kulta-aikoinaan. Taustaorganisaatioon liittyvien skandaalien lisäksi maailmanlaajuinen koronapandemia on haitannut gaalan järjestämistä.