Kilvet lähtevät autostasi nyt aiempaa helpommin – huolehdi näistä ajoissa

Vanha liikennevakuutuslaki korvattiin uudella 1.1.2017 alkaen. Liikennevakuutuslain uudistuksessa lakia on pyritty selkeyttämään ja tekemään siitä aiempaa yksiselitteisempi.

Liikennevakuutuskeskus kertoo tiedotteessaan, että liikennevakuutuslain muuttuminen ei vaadi toimenpiteitä kuluttajilta. Autoilijoiden on kuitenkin hyvä tietää, että lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnistä tulee jatkossa aiempaa kovemmat sanktiot.

Vakuuttamaton ajoneuvo on käyttökiellossa ja poliisi voi ottaa rekisterikilvet pois, jos tällainen ajoneuvo tavataan liikenteessä.

Myös vakuuttamattomuusmaksuja korotetaan. Laiminlyöntimaksun suuruuteen vaikuttavat laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin tahallisuus ja toistuvuus sekä se, onko ajoneuvoa käytetty liikenteessä.

Jatkossa Valtiokonttori määrää vakuuttamattomuusmaksun. Liikennevakuutuskeskus vastaa edelleen maksujen perinnästä.

Uusi laki ei tuo merkittäviä muutoksia vakuuttamisvelvollisuuteen. Kuluttajan on tärkeintä tietää se, että liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo ei tarvitse enää liikennevakuutusta. Vakuutus pitää tällöin irtisanoa erikseen.

Jos liikennevakuutus on irtisanottu, se on otettava uudelleen ennen Trafille ilmoitettavaa liikennekäyttöönottoa. Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei luonnollisesti saa ajaa lainkaan.

Vuodenvaiheesta alkaen vakuuttamisvelvollisuudesta vapautettujen ajoneuvojen vahinkojen korvaaminen siirtyy Valtiokonttorilta Liikennevakuutuskeskukselle. Valtiokonttori vastaa kuitenkin edelleen Suomen valtion omistamien ajoneuvojen aiheuttamista vahingoista.

Lähde: Liikennevakuutuskeskus

***

Lue myös:

    Uusimmat