Kimi Räikkönen valmistautuu uransa viimeiseen F1-osakilpailuun. 42-vuotiaan konkarin huima ura formuloiden kuninkuusluokassa päättyy Abu Dhabissa ensi viikonloppuna.
LUE MYÖS: Kimi Räikkösellekin tehtiin ”verstappenit” – tämä kiistanalainen tilanne palasi heti ohitetun Lewis Hamiltonin mieleen
LUE MYÖS: Kimi Räikkösellä outo ongelma kesken aika-ajojen – tiimiradiossa jäätävä palaute: "Todella pa**a"
Kimi Räikkösen vuonna 2001 käynnistynyt F1-ura olisi täyttänyt tänä vuonna 20 vuotta, jos hän ei olisi välissä piipahtanut ajamassa rallia ensimmäisen Ferrari-aikansa jälkeen.
Tuota pitkäkestoisuutta voi pitää pienoisessa ristiriidassa Räikkösen persoonan kanssa, sillä ei ole mikään salaisuus, ettei hän suoranaisesti nauti kaikesta F1-työnsä velvollisuuksista. Toisaalta konkari on osannut löytää mielekästä puuhaa myös formularatojen ulkopuolella, mikä on varmasti tuonut hyvää vastapainoa elämään.
Kenties se tasapaino voi olla Räikkösen uran pituuden merkittävimpiä syitä.
– F1 vie paljon aikaa, mutta se ei ole koskaan ollut tärkein asia minulle, Räikkönen muistuttaa AFP:n haastattelussa.
– Elämäni on ollut aina jossain sen ulkopuolella. Minulle on olemassa muita tärkeämpiä juttuja kuin F1. Tällä hetkellä aikatauluni vaikuttaa koko perheeseeni, joten odotan päivää, jolloin minulla ei ole mitään suunniteltuna ja voin tehdä mitä haluan.
Uran jälkeisistä suunnitelmistaan Räikkönen on puhunut vain vähän. AFP on huomannut, että fanit ovat ehdottaneet hänelle hakeutumista Suomen presidentiksi tai F1:n johtoon.
– Se olisi hauskaa. Mutta ei F1. Se olisi vaikeampaa kuin Suomen presidenttiys, liikaa politiikkaa. Katso tätä paikkaa… Tiedäthän, raha puhuu, Räikkönen sanoo.
Haastattelu on tehty Saudi-Arabian F1-osakilpailun yhteydessä Jeddassa.
Räikkösen omintakeinen tapa kohdata media kiinnostaa yhä. AFP näkee Jäämies-lempinimessä yhtäläisyyksiä kuljettajan esiintymistyyliin toimittajat kohdatessaan. Vastaukset ovat usein kylmiä.
– Niin se toimii minun päässäni. Kerron asiat, niin kuin ne ovat, Räikkönen summaa.
Omia polkuja
Räikkönen kertoo saaneensa uransa aikana paljon neuvoja muilta siitä, miten formula ykkösissä ja elämässä kannattaisi toimia. Hän myöntää, ettei kuitenkaan koskaan kuunnellut niitä.
– Ajattelin aina, että elämä on elettävä parhaalla tavalla itsensä kannalta, eikä muiden, Räikkönen selvittää.
– Töissä en tekisi suurinta osaa asioita, joita minulta pyydetään, jos saisin itse valita, mutta se miten elää elämäänsä… Se eletään itselle. Jos yrittää elää niin kuin joku muu haluaa, sitä voi tehdä luultavasti tehdä vuoden tai kaksi, mutta se ei pääty hyvin.
– Voin olla onnellinen, että olen elänyt omalla tavallani. Hyvässä tai pahassa, voin elää sen kanssa, koska ne ovat olleet minun omia päätöksiäni.
– En muuttaisi mitään, Räikkönen sanoo.
"Jotkut päivät ovat pahempia kuin toiset"
Omalta F1-uraltaan pahimmaksi vastustajakseen hän nostaa Michael Schumacherin.
– Kisasin häntä vastaan useiden vuosien ajan. Meillä oli hyviä taistoja, Räikkönen sanoo.
Räikkönen korvasi Schumacherin Ferrarilla vuonna 2007 ja voitti heti ensimmäisellä kaudellaan mestaruuden italialaistallissa. Se on tietenkin hänen uransa kohokohta.
– Muutoin joka vuonna on hyviä ja huonoja hetkiä, kuten normaalissa elämässä. Jotkut päivät ovat pahempia kuin toiset, koska on nukkunut huonosti tai koska on vain paska päivä, Räikkönen analysoi.
Vuosi 2009 oli Ferrarilla vaikea, eikä sitä seuranneet lähtöpassit olleet helppoja sulattaa. Pari välivuotta rallipoluilla antoivat varmasti maadoittavaa perspektiiviä F1-maailman pyörteistä.
Räikkönen onnistui nauttimaan ajamisesta silloinkin, kun Lotuksella ja uudelleen Ferrarilla oli tuloksien puolesta vaikeampaa. Alfa Romeolla Räikkönen joutuu taistelemaan päästäkseen pisteille.
– Jos se ei olisi ollut muutamaan vuoteen hauskaa, en olisi koskaan pysynyt täällä näin kauan.
– Ei toki ole aina mukavaa lähteä kotoa ja lentää kymmentä tuntia. Mutta kun oikeasti pääsee tekemään sitä, minkä vuoksi tulee perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, se on okei. Sen sanottuani olen onnellinen, että se on tulossa päätökseensä.
Kimi Räikkösen uran päättävä F1-viikonloppu on katsottavissa C Moren suoratoistopalvelussa ja C More Sport -kanavilla. Tarkemmat aikataulut voit katsoa tästä linkistä.