Alfa Romeolle siirtyneeseen Kimi Räikköseen luotetaan tallin sisällä vahvasti, mutta suomalaiskuski ei itse suoranaisesti tiedä, mitä hänen työnantajansa häneltä aina milloinkin odottaa.
Räikkönen on tehnyt hienoa työtä Alfa Romeon ohjaksissa F1-kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa. Räikkönen on selvittänyt tiensä molemmissa aika-ajoissa kolmanteen osioon ja saalistanut lisäksi hyvän määrän pisteitä. Vaikka suomalaiskuskiin kohdistetaankin varmasti suuria odotuksia, ei Räikkönen itse tunne olevansa tallissa paineen alaisena.
– En tunne, että talli antaisi minkäänlaista painetta. Tietenkin he työskentelevät ahkerasti ja odottavat sitä myös minulta. He palkkasivat minut, koska he odottavat minulta jotakin, mutta minä odotan itseltäni paljon enemmän kuin muut ihmiset. Se sopii minulle ja olen iloinen, kun asiat sujuvat, mutta voimme aina tehdä asioita paremmin, Räikkönen sanoo crash.netin mukaan.
LUE MYÖS: F1-mestarilta lisää kylmää vettä Gaslyn niskaan: "Max ei käytä aikaansa tallikaverinsa auttamiseen"
McLarenilla, Lotuksella ja Ferrarilla ajanut Räikkönen ei ole uransa aikana juuri koskaan tuntenut, että häneltä odotetaan liikoja. Suurimmat paineet Räikköselle asettaa hän itse.
– En ikinä kokenut Ferrarilla tai missään tallissa, jossa olen ollut, että minun olisi pitänyt tehdä jotain sellaista, mikä ei ollut mahdollista tai kokenut olevani paineen alla. Asetan itse itselleni paineita, mutta tietenkin myös talli odottaa jotain minulta.
MAINOS
Koko F1-kausi C Morella!
Kiinan GP suorana 12.-14.4.
Pe: 1. harjoitukset klo 04.55,
2. harjoitukset klo 08.55
La: 3. harjoitukset klo 05.55, aika-ajot klo 08.55, ennakkotunnelmat klo 08.00
Su: Kiinan GP klo 09.10, ennakkotunnelmat klo 08.00Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa!
– Minulla ei ole aavistustakaan, mitä he odottavat. En ole kysynyt sitä heiltä, eivätkä he ole sanoneet minulle suoraan, että näin minun täytyisi tehdä. En usko, että se olisi oikein, koska jos he odottavat minulta seitsemättä sijaa, en aio itse tyytyä siihen, kun olen seitsemäntenä, Räikkönen toteaa.
LUE MYÖS: Valtteri Bottaksen ongelmille löytyy muovipussia parempi selitys – raastaako Mercedes taas Ferrarin kyydistään pitkäjänteisellä työllä?
Alfa Romeon kausi on alkanut lupaavasti, mutta tie F1:n kärkisijoille on kuitenkin vielä pitkä. Räikkösellä on selvä ajatus siitä, kuinka tallin pitäisi toimia kehittyäkseen.
– Yritän saada maksimaalisen irti. Jos loppujen lopuksi me kaikki annamme aina kaikkemme, oli tulos mikä tahansa, emme olisi pystyneet parempaan. Mitä muuta voit ajatella asiasta, Räikkönen toteaa viileästi.