Kimi Räikkösen seuraaja? F1-toimittaja kertoo varikon vaikeimman persoonan: "Ei edes katso sinua"

Kimi Räikkösen poistuttua F1-varikolta hänen paikkansa jokaisen toimittajan vaikeimpana haastateltavana on ottanut kanadalaiskuski Lance Stroll.

Jo kuudetta kauttaan F1-sarjassa kisaava Stroll ei ole haastateltavana ainakaan pitkään varikolla viihtyneen ranskalaistoimittaja Laurent Dupinin mieleen. 

Canal+:n toimittaja puhui kokemuksistaan moottoriurheilun YouTube-kanava IDREAU:n haastattelussa.

– Sanoin joskus itselleni, että on hyvä, etten (haastattele) häntä enää, Dupin sanoo vaihtuneista tehtävistään.

– Itse asiassa, jos tulos on ollut hyvä ja hän saa pisteitä, hän sanoo ”no joo” samalla, kun hän raapii itseään eikä edes katsoa sinuun päin. Tai sitten hän sanoo ”joo, ei se huonosti mennyt”.

– En usko, että hänen vastauksensa ovat ikinä kestäneet yli kymmentä sekuntia, Dupin kritisoi.

Upporikkaan Aston Martinin omistajan Lawrence Strollin poika on tuskin innoissaan viikonloppuna kotikisassaan Kanadan GP:ssä lisääntyvästä huomiosta. Kaiken kaikkiaan yhteistyökumppaneiden ja median kanssa toimiminen vaikuttavat Strollille vastenmielisiltä.

– Näen hänen nauravan viikonloppuisin vain, kun hän juttelee Estebanin (Ocon) kanssa ennen kuskiparaatia. Lopun aikaa hän ei ole kovinkaan dynaaminen eikä hänellä näytä olevan mitään intoa mennä puhumaan sponsoreille, Dupin toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat