Edellisessä F1-kisassa Monzassa yllätysvoittoa juhlinut Pierre Gasly päätti Mugellon kilpailunsa heti toiseen mukaan ajettuaan voimalla päin muun muassa Kimi Räikkösen autoa.
LUE MYÖS: Nämä Kimi Räikkösen sanat saivat brittifanit sekaisin – saarivaltakunnassa otettiin kaikki irti Jäämiehen tokaisusta
Ranskalaiskuski oli yksi alun kaaoksessa keskeyttämään joutuneista kuskeista. Monet pystyivät kuin ihmeen kaupalla jatkamaan kisaansa. Tähän porukkaan kuuluivat Alfa Romeon Kimi Räikkönen ja Haasin Romain Grosjean, joiden väliin Gasly tunki todella ahtaassa tilassa.
Gaslyn mielestä tilaa kyllä oli.
– Minä näin jonkun verran tilaa Kimin ja Romainin välissä kakkosmutkassa, päädyin heidän väliinsä enkä päässyt mihinkään, joten me törmäsimme, ja se oli pitkälti siinä, Gasly selvitti tapausta Grandprix247-sivuston mukaan.
Tapaus näkyy F1-sarjan julkaisemalta videolta:
Tapauksesta ei langetettu rangaistuksia. Gaslyn oma kisa päättyi aikaisemmin kuin Räikkösen ja Grosjeanin, mutta samalla myös tehon puutteen takia muiden jalkoihin jäänyt Max Verstappen jäi soralle.
– En usko, että siitä voi syyttää ketään, mutta se on sääli, koska minusta me hukkasimme tilaisuuden päästä pisteille tänään, Gasly pohti.