Entinen kansanedustaja Kimmo Sasi muutti erilleen naisystävänsä Natalia Kylmäsen kanssa viime vuonna. Sasi tuli Storyville-ravintolan puistoterassin avajaisiin yksin.
Entinen kansanedustaja Kimmo Sasi ja naisystävä Natalia Kylmänen muuttivat erilleen vajaa vuosi sitten. Sasi kertoi MTV Viihteelle yksityiselämänsä olevan rauhallista.
– Emme asu Natalian kanssa enää yhdessä. Meillä on kyllä paljon yhteisiä hankkeita.
Sasi sanoo yksinasumisen olevan "ok".
– Silloin kun teen töitä, se on ihan ok. Vapaa-aikana se vähän vaivaa. Mutta minulla on paljon ystäviä. Vapaa-ajaksi pitää kehittää tekemistä.
Sasi sanoo keskittyvänsä nyt työntekoon. Hän aloitti viime syksynä työt johtavana asiantuntijana viestintätoimisto Pohjoisranta Burson-Marstellerissa Helsingissä.
– Työ vie kaiken ajan, se pitää kiireisessä elämänrytmissä mukana, Sasi totesi.
Sasi ja Kylmänen aloittivat seurustelun vuonna 2014. Edellisenä vuonna 2013 Sasi ilmoitti eroavansa entisestä vaimostaan Viveca Sasista yli 30 vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Viveca Sasi menehtyi viime vuonna.