Forecan kuukausiennusteen mukaan sää kylmenee näillä näkymin jo loppuviikolla.
Tämän viikon alkupuoliskolla koetaan lauhoja föhn-tuulia ja laajalti plusasteita. Ensi viikoksi Forecan tuore kuukausiennuste näyttää jälleen selvästi keskimääräistä tammikuuta kylmempää säätä. Kireiden pakkasten paluu on mahdollinen koko maassa.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen sunnuntaina.
Ensi viikolle kuukausiennuste näyttää jopa 6–10 astetta keskimääräistä kylmempää säätä.
– Alkaneella viikolla puhaltavat lauhat föhn-tuulet, mutta jatkossa edessä on jälleen paluu tavanomaista kylmempään talvisäähän, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.
Muun Euroopan osalta tavanomaista kylmempi sää ulottuu kuukausiennusteen perusteella 15. tammikuuta alkavalla viikolla Pohjois-Euroopan lisäksi Keski-Euroopan pohjoisosiin sekä Britteinsaarille.
– Etelämpänä Euroopassa ollaan lähempänä tavanomaisia lämpötiloja ja Välimerellä jo tavanomaista lämpimämmissä lukemissa.
Loppukuusta epävarmuus kasvaa
Koskelan mukaan tammikuun 22. päivä alkavalla viikolla ennusteen epävarmuus on jo suurta.
– Suomessa sää on todennäköisesti lämpötilaltaan lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista kylmempää. Selvästi keskimääräistä kylmemmän tai toisaalta tavanomaista lauhemmankaan sään mahdollisuutta ei kuitenkaan voida sulkea pois. Sademäärässä ei näy merkittävää poikkeamaa tavanomaisesta suuntaan eikä toiseen, Koskela sanoo.
Tällä hetkellä kuukausiennuste näyttää tammikuun 29. päivä alkavalle viikolle Suomeen hieman tavanomaista kylmempää säätä. Sään ennustettavuus loppukuulle on kuitenkin heikko.