Suomesta kylmyyden keskus ja jopa 20 senttiä lunta – näin pitkän takapakin kevät ottaa

3:30imgKatso video: Tältä näyttää loppuviikon sää.
Julkaistu 06.03.2025 15:13
Toimittajan kuva
Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Maaliskuun alun lämpöpiikit vaihtuvat pian pakkasiin ja lumisateisiin, kertoo Foreca ECMWF:n kuukausiennusteeseen perustuen.

Kuukausiennusteen mukaan 10. maaliskuuta alkavalla viikolla koittavat selvästi talvisemmat oltavat aina etelärannikkoa myöden. Lunta voi pyryttää ensi viikolla paikallisesti jopa yli 20 cm.

Forecan mukaan kylmeneminen eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa on kytköksissä polaaripyörteen rajuun heikkenemiseen, mistä johtuen kylmää ilmamassaa leviää eteläisemmille leveysasteille. 

Tämän viikon sunnuntaista lähtien sää kylmenee asteittain siten, että tiistaihin mennessä suuressa osassa maata päivälämpötilatkin jäävät pakkasen puolelle. Sunnuntaista alkaen sateet muuttuvat etelässäkin lumisemmiksi.

Ensi viikko Suomessa koko Euroopan kylmin

Kuukausiennusteen mukaan ensi viikko on Suomessa koko Euroopan kylmin. Ensi viikon jälkeen näytetään palaavan jälleen ajankohdan keskiarvoa leudompaan säähän.

Maaliskuun 17. päivä alkavalla viikolla sää lämpenee. Forecan mukaan ennusteessa on viitteitä mahdollisesta korkeapaineen alueesta Suomen eteläpuolella tuolla viikolla.

– Tämä palauttaisi meidät länsivirtausvyöhykkeelle, eli keväiset hetket tekisivät paluun, meteorologi Markus Mäntykannas kommentoi Forecan blogissa.

Ensi viikon ennustettavuutta Foreca kuvailee hyväksi ja sen jälkeisen viikon ennustettavuutta kohtalaiseksi.

Näyttäisi siltä, että sää jatkuu maaliskuun lopussa ja huhtikuun alkupäivinä tavanomaista lämpimämpänä, mutta loppukauden ennustettavuus on kuukausiennusteessa vielä heikko. 

Lue myös: Lämpötila kipuaa jopa +11 asteeseen – kohta kuitenkin kylmää kyytiä

Tuoreimmat aiheesta

Sää