Jarno Hietalahti & Mika Pekkola: Terapiaa mielipuoliselle maailmalle – Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus (Vastapaino 2019)
Ihmiskunta elää ennennäkemätöntä vaurauden aikaa. Silti ihmiset sortuvat yhä uudelleen raakuuteen ja räikeään eriarvoisuuteen. Oikeistopopulismin suosio kasvaa ympäri maailmaa, teknologian kehitys ei tuonutkaan kaivattua vapautta ja The Financial Times on peräänkuuluttanut kapitalismin tarvitsevan korjaustoimia. Keskiluokka on jäänyt seuraamaan talouskasvua vaihtopenkiltä.
Erich Fromm (1900-1980) kritisoi kärjekkäästi kapitalismia. Fromm ei kuitenkaan uskonut, että pelkästään talousjärjestelmää peukaloimalla saataisiin muutosta aikaan, vaan muutoksen täytyisi lähteä yksilöistä. Fromm painotti etenkin ihmisten välistä solidaarisuutta.
Frommin suosituinta teosta Rakkauden vaikea taito on myyty maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa kirjaa. Sukupuolten välisistä suhteista ja seksuaalisuudesta Fromm kirjoittikin paljon, vaikka nykyvalossa vanhakantaisesti. Esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen tai naisten asemassa hän ei nähnyt tarvetta kehittämiselle. Fromm on ollut meilläkin hyvin suosittu kirjailija, jonka tuotantoa on suomennettu laajasti.
Viime vuosikymmeninä Fromm on jäänyt kuitenkin jokseenkin syrjään. Siksi Terapiaa mielipuoliselle maailmalle – Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus (Vastapaino 2019) on tervetullut muistutus Frommin ajattelusta laajempaakin yleisöä ajatellen. Kirjan tekijät myös huomioivat, että akateemisissa piireissä Fromm elää parhaillaan uutta tulemista.
Euroopasta sodan jaloista amerikkalaiseen massakulttuuriin
Kuka Fromm sitten oli? Hän syntyi vuonna 1900 Frankfurtissa ortodoksijuutalaiseen perheeseen. Fromm lähti opiskelemaan lakia ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta vaihtoi oppiaineen psykologiaan, sosiologiaan ja filosofiaan. Yliopistossa hän sai opetusta mm. filosofi Karl Jaspersilta (1883-1969).
Frommia kiinnosti sosiaalipsykologiassa se, mikä sai ihmiset ajattelemaan ja käyttäytymään yhdenmukaisesti. Psykoanalyysi tarjosi työkaluja ja suunnan hänen tutkimuksilleen. Psykoanalyysin lisäksi Fromm kiinnostui varsinkin Karl Marxin (1818-1883) varhaisista teoksista sekä ajattelusta, jossa tämä hahmotteli vieraantumisen ongelmaa ja käsitystä ihmisluonnosta.
Kansallissosialismi alkoi ravistella Saksan ilmapiiriä, mikä pakotti Frankfurtin yliopiston Sosiaalitutkimuksen instituutin muuttamaan New Yorkiin. Fromm siirtyi luennoimaan Chicagon psykoanalyyttiseen instituuttiin. Amerikkalainen elämänmeno kulutuskulttuureineen herätti kuitenkin vastenmielisyyttä Frommissa. Enää hän ei ollut juutalainen saksalaisessa valtakulttuurissa vaan saksalais-juutalainen amerikkalaisessa massakulttuurissa. Fromm koki itsensä ulkopuoliseksi ja muukalaiseksi.
Fasismin nousua hän analysoi jo ensimmäisessä itsenäisessä teoksessaan Pako vapaudesta (1941), joka suuren menestyksen myötä viitoitti Frommin tietä laajoja kokonaisuuksia hallitsevana kirjoittajana.
Perustulon varhainen kannattaja
Frommilla riittää kommentoitavaa päivänpolttaviin teemoihinkin. Perustuloa on ehditty kokeilla Suomessakin, jossa sen ei kuitenkaan todettu kokeiluvuoden aikana lisänneen osallistujien työllisyyttä. Mitä Erich Fromm olisi sanonut ilmaisesta rahasta, jonka saa tekemättä yhtään mitään? Todennäköisesti se patistaisi sinua miettimään suhteitasi muihin ihmisiin ja edistäisi demokratiaa sekä inhimillisyyttä, väittää tuore kirja. Kuulostaa hyvältä, mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaisi?
Fromm nosti perustulon esiin jo 1955 teoksessaan Terve yhteiskunta ja laajensi käsittelyä perustulon psykologisiin vaikutuksiin vuonna 1966 kirjoituksessaan The Guaranteed Income (Perustulo). Fromm luotti tulkinnassaan Marxiin puhuessaan vaurauden keskittymisestä eliitille. Frommille perustulo merkitsi vapautta, joka takaisi inhimillisen elämän kaikille. Frommin ajattelussa perustulo mahdollistaisi siirtymisen niukkuuden psykologiasta runsauden psykologiaan, jossa runsaus lisäisi aloitteellisuutta ja uskoa elämään.
Palataksemme Marxiin, Fromm esittää, että teollistumisen myötä syntyi uusi ihmistyyppi, homo consumens, kuluttajaihminen, jonka onnellisuuden määrittelee ostaminen. Saksassa vaikuttanut filosofi Martin Buber (1878-1965) erotteli kahdenlaisia suhteita, joita ihmisillä on toisiinsa. Minä–Se perustuu hyödyn tavoitteluun ja Minä–Sinä -suhde taas vastavuoroisuuteen sekä empaattisuuteen. Käsillä olevassa kirjassa käydään läpi, miten Fromm muotoili Olla vai omistaa? -teoksessaan vastineensa Buberin tekemälle jaottelulle.
Sen sijaan, että ottaisimme selfieitä elämämme tärkeistä hetkistä jaettavaksi sosiaalisessa mediassa, tulisi tarttua hetkeen ja elää. Hyvää mieltä ja hetkeä kun ei voi omistaa. Frommin mukaan omistaminen on elämän kuolettamista tavaraksi ja oleminen empaattista avoimuutta.
Pesäero freudilaisuuteen
Kirjan hauskin kohta kuvailee, miten Frommin uran alkupuolella aikalaiset pitivät täysin normaalina sitä, että terapeutti saattoi torkahtaa potilasta kuunnellessaan. Puolustuksena pidettiin, että terapeutin alitajunta kuitenkin teki työtään potilaan kertomuksen edetessä. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen. On helppo yhtyä Frommiin, jonka mukaan tällainen oli täysin hölmöä.
Sigmund Freudin metodit lopulta erottivat Frommin hänen suuresta oppi-isästään. Vaikka pesäeroa syntyikin 1950-60-luvuilla, kokonaan Fromm ei luopunut freudilaisesta viitekehyksestä. Hän painotti edelleen esimerkiksi dynaamista ihmiskuvaa sekä ajatusta siitä, ettei ihmisyys toteudu pelkästään tiedostetussa mielessä.
Frommin viimeinen elinaikana julkaistu teos käsitteli sekin yhä Freudia – tällä kertaa oppi-isän puutteita painottaen. Freud ja freudilaisuus julkaistiin vuonna 1979, vuotta ennen Frommin kuolemaa.
Selkeäsanainen johdatus Frommin ajatteluun
Terapiaa mielipuoliselle maailmalle tarjoilee puheenvuoroja humanismista ja suuntaviivoja Frommin laajaan tuotantoon. Välillä puhutaan tummasävyisistäkin teemoista, kuten kuolemasta ja yhteiskunnallisesta epätoivosta, mutta iloa ja toiveikkuuttakaan aiheissa ei unohdeta.
Kyseessä ei ole elämäkerta vaan kunnianosoitus Frommin ajattelulle, kuten tekijät teostaan kuvailevat. Tutkijat Jarno Hietalahti sekä Mika Pekkola ovat onnistuneet kirjoittamaan sujuvan ja ymmärrettävän teoksen, jonka esseet onnistuvat valottamaan Frommia yllättävistäkin kulmista.
Paikoin tekstikokoelma liikkuu kuitenkin valitettavan kauaksi aiheestaan. Sinänsä frommilaista humanismia jokseenkin ilmentävän Jarkko Martikaisen musiikki ja sen erittely tuntuu päälleliimatulta. Sen sijaan CMX:n sanoitukset toimivat yllättävän hyvin Frommin ajatusten ilmentäjänä, vaikkei niillä alkuperäistä yhteyttä olekaan.
Frommin pääteoksia Pako vapaudesta sekä Terve yhteiskunta olisi toivonut lisäksi käsiteltävän laajemmin. Kirja tarjoilee kuitenkin muutamista ontuvista osuuksista huolimatta helppotajuisen johdatuksen Frommin teemoihin. Toivottavasti kirja kannustaa tarttumaan itse Frommin teoksiin jälleen laajemmin.
ANTTI OJALA