Kirja-arvio: Näin aatteiden kilpailu muuttaa Amerikkaa

Televisio, radio ja internet ovat tehneet pahaa yhdysvaltalaiselle poliittiselle keskustelulle ja vaikuttamiselle.

Jo ennen rushlimbaugheja ja anncoultereja oli toki matalamielisiä ja kyynisiä suunsoittajia, mutta sähköinen ja digiteknologia ovat luoneet ympäristön, jossa saman mieliset ovat heimoutuneet kuuntelemaan ja levittämään toteemihahmojensa sanaa. Tämän voi huomata muun muassa X:ksi muuttuneesta Twitteristä.

Ja kun eliitinvastaisuus istuu syvällä yhdysvaltalaisessa kulttuurissa, kuilun jakama pelikenttä on ollut aina olemassa.

Kansa ja eliitti

Yhdysvaltain politiikan tutkijan, filosofian tohtori Markus Kantolan mukaan tämä jako kansaan ja eliitteihin on paljolti syypää Yhdysvaltojen henkiseen jakautumiseen. Tähän intellektuellit sekä heittävät bensaa liekkeihin, että saavat itse tuta kansan raivoa.

Kantolan mukaan kansa ei ole suoraan omaksunut intellektuellien näkemyksiä, vaan ne ovat kiertäneet eliittien kautta, jotka ovat puolestaan tuoneet ideoita katutasolle ja arkeen.

Vaikka kyräily eliittejä kohtaan on vahvaa, eliittien kynän ja aivosolujen jälki näkyy presidenttien ja heidän hallintojensa enemmän tai vähemmän toteutetuissa suurissa ja pienemmissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Yksi monista esimerkeistä on presidentti Lyndon B. Johnsonin "sota köyhyyttä vastaan", jonka isä oli sosialistiälykkö Michael Harrington. Nimitietämyksestä saattaa olla hyötyä tiukassa pubivisassa rapakon takana.

Kantolan kirjassa intellektuelli tarkoittaa julkisuuteen suuntautunutta henkilöä, jonka pohdintojen kehyksenä on poliittisuus, ideologia ja vaikuttaminen, ei ensisijaisesti akateeminen norsunluutorni. Kirjassa moni intellektuelli on kuitenkin myös opillisesti ansioitunut.

Ennen oltiin kypsempiä

Voi olla, että jos sosiaalinen media olisi keksitty 130 vuotta sitten, väittely, klikkiotsikot ja valehtelu olisivat olleet yhtä kammottavaa kuin nyt, mutta voi todeta, että ennen osattiin väitellä paremmin, kypsemmin ja perustellummin. Kirjan tai artikkelin kirjoittaminen vaatii aikaa.

Oli kyse oikeistosta, vasemmistosta, progressiiveista, populisteista tai vaikka maltillisista liberaaleista, kunkin ryhmän sisällä vallitsi erimielisyyksiä. Kyse ei ole ollut ajattelullisesti ja pyrkimyksellisesti monoliiteista. 

Vaikka Kantola on ottanut mukaan merkittävimmät vaikuttajat, nimien määrä ja heidän saman mieliset ja kilpailevat näkemyksensä huimaavat välillä päätä.

Suhtautuminen esimerkiksi Yhdysvaltain aktiiviseen ja isolationistiseen ulkopolitiikkaan, valtion rooliin, kapitalismiin, ympäristöön (näkyvä puheenaihe jo ennen kuin täällä Suomessa), veroihin tai kansalaisoikeuksiin on ollut moninaista. Yksioikoinen jakolinja demokraatit vastaan republikaanit kysymyksessä kuin kysymyksessä ei päde. Poliittisen ja moraalisen rappion voivottelulla on kuitenkin jatkumo. 

Kaikkia virtauksia 1800-luvun lopulta lähtien kaikkine edustajineen, painotuksineen ja tavoitteineen ei saa yhden kirjan kansien väliin, saatikka yhteen arvioon. Mutta kirjasta hahmottuu vuosikymmeniä kestäviä johtavia, hegemoniallisia mutta monisyisiä aikakausia, joille toki löytyi aina haastajia.

Vuosi 1964 vedenjakajana

Nykyinen niskan päällä oleva oikeistolainen markkinoita korostava hegemonia alkoi 60-luvulla. Kantola pitää vedenjakajana vuotta 1964, jolloin republikaanipuolue päätyi toistaiseksi pysyvästi ärhäkimpien vanhoillisten puolueeksi, kun puolueen ehdokas Barry Goldwater hävisi vaalit L.B. Johnsonille.

Tappio sai sittemmin puolueen ikonisimman johtajan Ronald Reaganin mukaan politiikkaan.

Presidenttinä Reagan ei kuitenkaan toteuttanut konservatiivioikeiston kaikkia vaatimuksia. Vaalivoittoon tarvittiin pragmaattistenkin ääniä. Tämän ajan keskisimpiä oikeistointellektuelleja olivat William Buckley jr., Milton Friedman, Billy Graham, Irving Kristol ja James Dobson, muiden muassa.

Kun Neuvostoliitto siirtyi historiaan, kommunismin tilalle tuli sittemmin islam. Arvojen ja moraalin kulttuurisota vain kiihtyi yhteiskunnan vääjäämättömässä moninaistumisessa.  

Laman jälkeen rooseveltilaisuutta

1920-luvun lopulta suuren laman seurauksena 70-luvulle asti maassa leijui F.D. Rooseveltin henki, rooseveltilaisuus: New Deal -ohjelma, valtion roolin vahvistaminen ja korostus, ja toisen maailmansodan muuttama maan ulkopolitiikka.

Kansalaisten piti saada elää kelvollista elämää, Neuvostoliittoa piti padota (vaikka kaikki intellektuellit eivät suinkaan pitäneet sitä eksistentiaalisena uhkana) Korean niemimaata ja Eurooppaa myöten Marshall-avulla.

Esiin nousivat myös niin kansalaisoikeudet, naisten asema ("henkilökohtainen on poliittista"), abortti, köyhyyden ratkaisuyritykset kuin tasa-arvo. Vasemmisto ei ollut näissä eikä ulkopolitiikassakaan yksimielinen, kuten eivät olleet muidenkaan suuntausten mielipidevaikuttajat.  

Rooseveltiläisen kauden merkittävimpiä intellektuelleja oli Kantolan mielestä taloustieteilijä Edwin Witte, joka oli rakentamassa New Dealia, ja maan sosiaaliturvajärjestelmää. Vaikka ei hän ole tunnettuudessaan samaa tasoa kuin Reinhold Niebuhr, Arthur Schlesinger, John Kenneth Galbraith tai Martin Luther King.

Rosvokapitalismia sisällissodan jälkeen

Filosofi John Dewey oli keskeinen vasemmistovaikuttaja sisällissodan jälkeisen teollistumisen, sosiaalisten ongelmien ja niihin heräämisen, lakkoilun ja rosvoparonikapitalismin aikakaudella.

Deweyn kantavia ajatuksia oli vastuullinen kansalainen, yhteinen hyvä, edistys, ja näihin päämääriin paras väline oli yhteiskunnan järjestäminen saksalaisella kriittisellä järjellä.

Kantola esittelee myös maaseudun vähäväkisten populistista liikettä, ja keskiluokan progressiiveja. Näistä jälkimmäiset mullistivat yhteiskunnan instituutioita 1900-luvun alkupuolella. Progressiivista liikettä Kantola kuvaa keskustavasemmistolaiseksi, joka oli saanut ajatuksia eurooppalaisesta sosiaalidemokratiasta.  

Kantolan kirja on valaiseva ja perspektiiviä antava teos näin Yhdysvaltain presidentinvaalien lähestyessä, ja muistutus siitä, että kilpailevat yritykset ahtaa ideologioita ja aatteita kunkin presidentin Prokrusteen vuoteeksi ovat osoittautuneet poliittiselle todellisuudelle vieraiksi. Ja kerta toisensa jälkeen nousee uusia näkemyksiä, joissa on mukana jotain vanhaa.