Nacho Carretero: Kokaiinirannikko. Into. 2020. 315 s. (Suom: Einari Aaltonen)
Galician seutu Luoteis-Espanjassa on ollut syrjäinen ja köyhä kolkka.
Moni on lähtenyt sieltä ”maisteriopintohin”. Sikäläisittäin se tarkoittaa kuitenkin lähtöä prameasta elämästä kapean pöydän ääreen, vankilaan.
Vaikeakulkuisen rannikon Galicia antaa Atlantille, laivareiteille ja salakuljettajien väylille. Se on keskeinen välietappi kokaiinille ja hasikselle eteenpäin Eurooppaan.
Espanjalaistoimittaja Nacho Carretero läpivalaisee kirjassaan ilman gloriaa mutta iskevästi erityisesti huumekaupan vaikutusta alueen sisäänpäin lämpiävään, pienten piirien ihmisyhteisöihin.
Pitkään ennen huumeiden kirousta galicialaiset ryöstelivät laivoja, salakuljettivat milloin rautaromua, ruokaa tai tupakkaa. Jälkimmäisiä salakuljettajat joskus ostivat ylijääminä ja viallisina jopa suoraan yhdysvaltalaisilta tupakkafirmoilta.
Kirjan mukaan salakuljetus oli vain rike vuoteen 1982 asti, ei rikos, joten kiinni jäämisen huoli ei ollut salakuljettajien yöunia vievä tekijä.
Kolumbialaisten saapuminen
Viime marraskuussa Galician rannikolla viranomaisten haaviin jäi kolme tonnia kokaiini kuljettanut sukellusvene. Useiden tonnien takavarikot eivät ole tavattomia.
Sukellusveneitä ovat käyttäneet pidempään kolumbialaiset huumekauppiaat, jotka ilmestyivät Galician salakuljetusympyröihin 1980-luvulla, tuoden mukanaan rahallisesti omaa mittaluokkaansa olevan tuotteen, kokaiinin.
Se alkoi tuoda paitsi valtavat kasat rahaa ja pröystäilyä autoineen, hulppeine taloineen ja kalliine ravintolaillallisineen, myös lisää väkivaltaa huumeklaanien kesken.
Kansalliskaartin ja muiden viranomaisten mittavat operaatiot huumeklaaneja vastaan käynnistyivät hapuillen, mutta vuosien mittaan ne ovat ajaneet tätä nykyä lähinnä huumekuriireina toimivia galicialaisklaaneja tiukille (niiden klaanien, joiden toiminta yleensä on tiedossa).
Silti huumeet kulkevat. Rikolliset napataan rahanpesusta, siksi tärkeää on päästä tilikirjoihin. Voimakasmoottoristen pikaveneiden nappaaminen karikkoisilla vesillä on vaikeaa. Niiden koosta kertoo, että yksi takavarikoitu alus toimi ainakin kirjan kirjoittamisen aikaan Espanjan lipun alla merirosvojahdissa Afrikan sarven vesillä.
Sankarikuva rapissut, mutta yhä katsotaan muualle
Ennen huumeita salakuljettajiin suhtauduttiin jopa romantisoiden. Monille hämäräbisnes toi lisätuloja jumalienhylkäämässä maankolkassa.
Carreteron mukaan nykyään suhtautuminen on muuttunut, joskin se on yhä usein passiivista. Huumeliigat kyllä tiedetään, mutta heidän toimiaan katsellaan sormien välistä.
Välillä niitä on myös vaikea välttää, sillä monet pyörittävät laillisia liiketoimia merenelävien saalistamisesta kauppoihin ja rantakojuihin. Paikallisina perheinä ja klaaneina ne ovat erottamaton osa paikallista elämää.
On myös korruptiota virkamiehistä ja kansalliskaartilaisista poliitikoihin. Jokainen puolue on tavalla tai toisellle hyötynyt tai ollut kytköksissä salakuljetusklaaneihin. Kirjan mukaan erityisesti esiin nousee nykyinen keskustaoikeistolainen Partido Popular, ja sen edeltäjä Alianza Popular.
Klaani ja niiden leivissä oleva mies – joskus myös nainen – yksi toisensa jälkeen on jäänyt kansalliskaartin ja oikeuden kouriin pitkien tuomioiden saattelemana.
Ahneus saa jatkamaan
Silti innokkaita riittää ja salakuljetus jatkuu.
Ahneus. Ei vain köyhyys tai nuorten näköalattomuus, tai perhetraditio. Haaveet autoista, luksuskelloista, naisista, vielä neljännestä merenrantahuvilasta.
Päihdyttävä halu rikastua houkuttelee jatkamaan, vaikka yksikin iso virkavallan välttävä kokaiinilasti voisi tuoda rahaa lokoisan elämän viettämiseen kaikessa hiljaisuudessa.