Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola: Jumalan synty – isän ja pojan kätketty historia (Otava 2025)
Jumalallakin on oma historiansa ja varsin mielenkiintoinen onkin.
Tutkijakolmikko Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola pureutuvat oivassa tietokirjassaan erityisesti Levantin eli nykyisen Lähi-idän historiasta kumpuaviin jumaliin tuhansien vuosien takaa.
Alueella kehittyi myöhemmin juutalaisuus ja usko yhteen Jumalaan, jota kutsutaan Jahveksi. Myöhemmin kristinuskossa Jumalan yhdeksi ilmenemismuodoksi nostettiin Jeesus.
Vaikka kristinuskoa pidetään monoteistisenä eli yhteen Jumalaan perustuvana, on siinä kuitenkin edelleen viittaus monijumalaisuuteen kolminaisuusopin muodossa. Jumalahan on meilläpäin Isä, Poika ja Pyhä Henki. Juutalaisuudessa ja islamissa tämä nähdään harhaoppina ja monijumalaisuutena.
Kaikki muuttuu, niin Jumalakin
Jumalan synty -kirja jatkaa pari vuotta sitten julkaistun Sensuroitu – Raamatun muutosten historia -kirjan viitoittamaa tietä.
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneessa Sensuroitu-kirjassa kerrottiin, kuinka Raamatun sisältö ja tekstit ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa.
Jumalan synty -kirjassa puolestaan kerrotaan, kuinka Jumala ja jumalat, kuten myös uskonnot kuten juutalaisuus ja kristinusko, ovat muuttaneet muotoaan aikojen kuluessa.
Toinen Sensuroitu-kirjan tekijöistä on teologian tohtori Mäkipelto, joka on osallistunut myös nyt julkaistun Jumalan synty -kirjan kirjoittamiseen.
Pakkala ja Hakola ovat puolestaan Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dosentteja ja eksegetiikan yliopistolehtoreita.
Kriittistä tutkimusta
Molemmat kirjat perustuvat eksegetiikkaan eli uskonnollisten kirjoitusten historiallis-kriittiseen tutkimiseen. Tätä oppiainetta opetetaan teologisessa tiedekunnassa Helsingin yliopistossa.
Kriittisyys tarkoittaa, että tutkimus on lähdekriittistä ja aikakauden historiaa tuntevat tutkijat pyrkivät selvittämään, mitkä tekstit Raamatussa kuvaavat todellisia tapahtumia ja mitkä ovat sepitettä. Ja miksi sepitteet ovat muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat.
Uskontoa ja historiaa
Kirjoittajat painottavat, että he eivät ota kantaa uskonnollisten uskomusten todenperäisyyteen vaan lähestyvät Jumalaa kuin mitä tahansa muuta historian teemaa.
Vaikka usko ja tiede liikkuvat eri tasoilla, kirjan luettuaan voi vain kysyä, miksi useimmat kristityt tai muiden uskontojen seuraajat uskovat asioihin, jotka eivät tieteen valossa voi olla mitenkään totta.
Kirjassa käydään läpi muutamia teorioita, joilla pyritään selittämään, miksi ihmiset uskovat yliluonnolliseen. Esimerkiksi kognitiivisessa uskontotieteessä ollaan päädytty siihen, että jumaliin uskominen on ihmismielelle ominainen myötäsyntyinen piirre. Muitakin teorioita on.
Yhteisön näkökulmasta Jumala-usko voi olla hyvinkin järkevää. Se voi olla esimerkiksi jonkinlainen liima, joka pitää yhteisön pystyssä.
Toisaalta Jumala voi olla syntynyt yhteisöissä myös siksi, että hän on ollut eräänlainen asioita tarkkaileva tuomari, jonka avulla ihmiset toimivat kulloistenkin normien mukaisesti, kirja valistaa.
Sään jumala oli muita merkittävämpi
Nykyisin Lähi-idäksi kutsutulla Levantin alueella noin 3000 vuotta sitten ihmiset palvoivat samanaikaisesti useita jumalia. Jumalilla oli omia temppeleitä ja kultakin jumalalta haettiin apua erilaisiin pulmiin.
Kirjassa kuvataan, kuinka jumalat käsitettiin usein hyvinkin inhimillisiksi eli heille kuviteltiin ihmismäinen ruumis, inhimillisiä tunteita ja jumalallisia sukulaisuussuhteita.
Nykyinen kristillinen Jumala, Jahveksi kutsuttu, oli alun perin tiettävästi sään jumala.
Entisaikaan sääasioilla oli paljon enemmän merkitystä ihmisen elossapysymisessä kuin nykyisin. Niinpä sään jumala oli jumalien joukossa varsin vaikutusvaltainen ja merkittävä hahmo.
Mutta toki oli muitakin jumalia. Yhdeltä haettiin apua hedelmällisyyteen, toiselta viljasatoon ja kolmannelta naapurin kiroamiseen.
Jumalat eivät aina olleet viilipyttyjä, vaan saattoivat jopa riidellä keskenään.
Temppelin tuhosta juutalaisuuteen
Kirjoittajien mukaan Jerusalemin temppelin tuhoaminen noin 2500 vuotta sitten johti alueella uskonnollisen ajattelun merkittävään muutokseen.
Tuolloin alettiin kehittää tarinaa, jossa oli jäljellä enää yksi Jumala ja näin nykyisin ymmärretty juutalaisuus sai alkunsa.
Nyt joku voi kysyä, että eikö Mooses sanonut jo satoja vuosia aiemmin, että israelilaiset saivat palvoa vain yhtä Jumalaa.
Tutkimuksissa on kuitenkin todettu useaan otteeseen, että Vanhan testamentin Mooses-tarinat, autiomaavaellukset ja niin edelleen ovat "myöhemmin sepitettyä fiktiota".
Sitten keksittiin taivas
Yksijumalaisuus lähti kehittymään omia latujaan. Lyhyesti kerrottuna asiat etenivät kirjan mukaan näin:
Kun jumala ei enää asunut omassa, nyt siis tuhotussa temppelissään, katsottiin hänen muuttaneen taivaaseen.
Päinvastoin kuin monijumalaisuudessa, yksijumalaisuudessa ei ollut enää kiistakumppaneita eli niitä toisia jumalia, joten Jumalan vastapariksi keksittiin Saatana.
Tästä ei ollutkaan enää pitkä matka siihen, että kehitettiin käsitteet taivas ja helvetti. Lopulta parisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua tarinaan lisättiin ajatus ylösnousemuksesta.
Kirjoittajat mainitsevat zarathustralaisuuden vain ohimennen vaikka monien tutkijoiden mukaan käsitys taivaasta ja helvetistä, viimeisestä tuomiosta yhdessä monen muun uskomuksen kanssa saatettiin omaksua juutalaisuuteen ja sittemmin kristinuskoon juuri Persian tuolloiselta valtiouskonnolta zarathustralaisuudelta.
Jeesuksen ihmeteot sepitteitä
Kirjoittajat kuvaavat lopulta, kuinka juutalaisuudesta noussut Jeesus-lahko loi vähitellen kristinuskon.
Kirjassa tutkijat käyvät kriittisesti läpi Jeesuksen elämän väitettyjä tapahtumia. Uuden testamentin evankeliumit kun ovat keskenään ristiriitaisia ja osin keksittyjä ja tarkoitushakuisia.
Kirjassa moni Raamatusta tuttu asia saa historiallisen perspektiivin.
Jeesuksen monet ihmeteot kuten kuolleiden herättämiset, vetten päällä kävely ja jopa ylösnousemus selitetään aiemmilla samantapaisilla kertomuksilla, joita sepitettiin yleisesti suurmiehille viimeistään näiden kuoltua.
Syntymätarina kopioitiin historiasta
Kirjassa puhutaan myös "sepitetystä syntymästä". Monien Jeesuksen ajan suurmiesten on kerrottu syntyneen neitseestä, joten sama käytäntö ulotettiin lopulta Jeesuksenkin syntymään.
Esimerkiksi Aleksanteri Suuren siittäjän kerrottiin olevan jumalallinen käärme. Käärme oli siemenen antaja myös keisari Augustuksen neitseellisessä syntymässä.
Kirjan mukaan antiikin kulttuuriperintö johti ajatukseen, että kristittyjen vapahtajan täytyi olla syntynyt Jumalan hengen vaikutuksesta ilman sukupuoliyhteyttä.
Aikansa koulutetut kristityt olivatkin kirjoittajien mukaan kiusallisen tietoisia siitä, että heidän Jeesuksensa syntymätarina kopioitiin vanhemmista tarinoista.
Jeesuksesta tulee Jumala
Monet meistä suomalaisista ovat jo uskontotunnilla oppineet, että Jeesuksen ylösnousemus oli ainutlaatuinen tapahtuma ja eräänlainen perusta koko kristinuskolle.
Todellisuudessa ylösnousemus ei ollut ainutlaatuista vaan yleinen aikakautensa sepitteellinen tarina. Jo antiikin aikana kerrottiin tarinoita sankareista, jotka elämänsä jälkeen heräsivät kuolleista ja siirtyivät jumalien joukkoon.
Juutalaisuuteen oli tullut ajatus ylösnousemuksesta jo ennen Jeesuksen aikaa. Tämä ajatus siirtyi kristinuskoon ja evankeliumeissa sitten kuvataan tyhjää hautaa.
Tarinat haudasta ja sen toteavista varhaisista kristityistä eivät kirjoittajien mukaan ole kuitenkaan historiallisia kuvauksia tapahtumista, vaan "ne kertovat, miten vuosikymmeniä kuoleman jälkeen eläneet kristityt kuvittelivat Jeesuksen nousseen haudastaan".
Varhaiset kristityt eivät vielä pitäneet Jeesusta Jumalana. Jeesuksen muuttuminen Jumalaksi tapahtuikin vähitellen.
Sittemmin Nikeain kirkolliskokouksessa 300-luvulla päätettiin, että Jeesus oli syntynyt isästä jo ennen aikojen alkua eli Jeesus oli lähtökohtaisesti aina ollut Jumala eikä niin, että hänestä olisi tullut Jumala jonkinlaisen kehitysprosessin tuloksena.
Historiaa, ei uskontoa
Kirjan kirjoittajat selittävät pitkin kirjaa, että tässä ei tutkita uskonnollisia tuntemuksia vaan historiaa. Ikään kuin lukijoita pitäisi varoitella jostain vaarallisesta tiedosta, jota kirja pitää sisällään.
Tuo vaarallinen tieto on sen toteamista, että, "historiassa ei ole koskaan ollut yhtä alkuperäistä tai yksiselitteistä käsitystä Jumalasta, jumalista tai tuonpuoleisesta".
Kirkollisissa piireissä kirjan sanoma saattaa toki aiheuttaa jonkin verran nikottelua vaikka ei tässä kirjassa ymmärtääkseni ole kovinkaan paljon sellaista tietoa, joka ei olisi eksegetiikoille tai asianharrastajille jo ennestään tuttua.
Aina voi toki kiistellä jonkin yksityiskohdan tulkinnan hyvyydestä tai huonoudesta mutta sitähän tiedemaailma tekee koko ajan.
Helvetillä pelottelua
Kirjan loppupuolella kirjoittajat varoittelevat hieman päälle liimatusti muun muassa helluntailaisuudessa esiintyvästä helvetillä pelottelusta ja ylipäätään uskonnollisesta vallankäytöstä.
Varoittelut ovat varmasti paikallaan mutta samallahan voisi varoitella uskontojen muistakin kielteisistä puolista kuten vaikkapa uskonyhteisöjen ulkopuolelle lähteneiden täydellisestä ignoroimisesta.
Merkittävin kirjan ansio on, että tällainen kokonaisesitys juutalaiskristillisen Jumalan historiasta on ylipäätään saatu vihdoin julkaistua suomen kielellä.