Ilkka Niiniluoto: Tekniikan filosofia. Gaudeamus. 2021. 372 s.
Mitä olisimme ilman tekniikkaa?
Emme ainakaan nykyihmisiä. Ensimmäistä käytettyä tekniikan esinettä ei ole ehkä vielä edes löydetty, tuskin koskaan löydetään.
Keppi tai kivi. Sellaisia käytettiin oletettavasti tarkoituksellisesti jonkin asian tekemiseen tai toteuttamiseen.
Noista ajoista on hyvin pitkä aika. Homo sapiens ilmestyi Maan kamaralle myöhemmin.
Meille vuotta 2021 eläville tekniikka on niin kaikkialla olevaa, että ilman sitä eläminen olisi mahdotonta.
Akateemikko, teoreettisen filosofian professori emeritus Ilkka Niiniluoto on melko uutta tekniikkaa hyödyntämällä (oletettavasti kirjoittanut teoksensa tietokoneella eikä sulkakynällä) saattanut meille opiksi ja ajatusten herättäjäksi perusteoksen tekniikan historiasta, määrittelystä (lähtien jo Platonista ja Aristoteleesta), luonteesta, merkityksestä, käytöstä, arvoista ja etiikasta.
Niiniluoto myös pohtii avarasti tekniikkaa niin tietona, taitona, tieteenä kuin tutkimuksen sovelluksina - ja tulosten saattamisena ihmisten käyttöön, usein hyödyksi ja helpotukseksi, mutta myös vaaraksi, kuten ydinaseet ja ilmastonmuutos uhkineen.
Mitä tekniikka on? Niiniluoto lähestyy tätä monelta kantilta, kuin taloa kiireettä ja kriittisesti rakentaen, perustuksista ja rakennusaineksista viimeisimpiin teknisiin ratkaisuihin, ja koko prosessin vaikutuksesta rakentajaan ja ympäröivän todellisuuteen. Filosofi pyrkii tekniikan kokonaisvaltaiseen haltuunottoon.
Yksi kuvaus on tämä: ”Tekniikka ei ole tietoa tavoittelevaa todellisuuden tutkimusta vaan uuden keinotekoisen todellisuuden – välineiden ja artefaktien – luomista. Teknisillä välineillä on aina jokin käyttötarkoitus, jonka välityksellä ne antavat ihmisille uusia tai entistä tehokkaampia taitoja ja kykyjä.”
Niiniluoto kirjoittaa myös suhtautumisesta tekniikkaan, se ei ole vain arvovapaa käteen passeli vempain.
Jotkut pitävät sitä ratkaisuna maailman ongelmiin ja näkevät tekniikan kuin taikakaluna. Toisten mielestä se on uhka ihmiskunnalle - ja koko eliökunnalle ja maapallolle. Tähän väliin jää tila vaikuttaa siihen, miten tekniikka käytetään.
Akateemikko itse on teknorealisti, jolla on ”harkitsevan haaveeton” suhtautuminen tekniikkaan. Tekniikka on kaikkien asia, koska se koskee kaikkia, ja siihen liittyvien päätösten vaikutuksineen tulisi olla demokraattisessa hallinnassa.
Tekniikka systeeminä ja lainomaisuuksinaan eivät saa vain viedä meitä, vaan ihmisen on myös pureuduttava tekniikkaan ja teknologisiin järjestelmiin kytkettyihin julkisesti sanottuihin tai piilossa oleviin arvoihin. Tekniikka on lopulta ihmiskunnan aikaansaamaa ja eteenpäin viemää. Niiniluodon mukaan tekniikan pitäisi olla elämää palveleva väline.
Hän on kehittänyt oman tekniikan arviointiperiaatteensa, yhtälönsä, joka perustuu kuudelle E:lle ja yhdelle S:lle.
Efektiivisyys (tuottavuus ja tehokkuus), ekonomisuus, ergonomisuus, esteettisyys, ekologisuus ja eettisyys, kukin omine tekniikkaa tutkivine tieteenaloineen. Tuo S viittaa tekniikan sosiaalisuuteen, sen yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen vaikutukseen.
Kirjan ymmärtämiseksi ei tarvitse olla diplomi-insinööri, mutta sen lukeminen tekee hyvää sekä diplomi-insinöörille että humanistille, ja muillekin, jotka eivät tunnista itseään näistä itsekäsityksistä.
Se on oppikirjamainen, muttei liian vaikea suurelle yleisölle. Kustantajan mukaan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt kokonaisesitys tekniikan filosofiasta. Lukijalle se on hyödyllinen työkalu tekniikan ajatukselliseen ja yhteiskunnalliseen ymmärtämiseen.
Tekniikka ja teknologia ovat liian vaikutusvaltaisia ja elämää hallitsevia, jotta niitä olisi hyvä uskoa vain yhden tai muutaman ammattikunnan käsiin, ja luottaa ja uskoa parasta.